Hyödyttömiä sivustoja

Netissä on kaiken hyvän lisäksi myös paljon turhanpäiväisiä ja hyödyttömiä sivustoja. Kaikkein hyödyttömimmät sivustot pukkaavat vain 404-virhettä eli ilmoituksen sivusta, jota ei löydy. Paljon muutakin turhaa ajanvietettä netistä löytyy, jos vain jaksaa ja viitsii etsiä. Kiireisimmät käyttävät tietysti The Useless Web -sivuston palvelua, joka vie napin painalluksella turhanpäiväiselle sivustolle. Kokeilin painonappia ja päädyin kummalliselle huikean kauniille Staggering Beauty -sivustolle. Keskellä kuvaruutua huojui musta letku ja seurasi hiiren liikkeitä mihin ikinä sitten osoitinkin. Sivulla olisi voinut leikkiä pidempäänkin, sillä otuksen huojuttaminen tuntui kummallisen rauhoittavalta ja terapeuttiselta. Kun olin hetken orjuuttanut mustaa mambaa, ravistin hiirtä nopeassa tahdissa, jolloin vasta varsinainen yllätys putkahti esille. Kyllästyin kuitenkin pian ja jo muutaman minuutin kuluttua olin kokeilemassa seuraavaa joutavaa sivustoa.

Koalas to the Max -sivusto tuntui oikeasti varsinaiselta aikarosvolta. Yhtä ruudun neljää ympyrää osoittamalla pallo jakautui neljäksi pienemmäksi palloksi, ja tätä olisi voinut jatkaa vaikka loppuillan. Jakautumiselle näytti olleen kuitenkin jokin yläraja, sillä aivan loputtomiin ympyrät eivät haljenneet. Lisää tällaisia joutavanpäiväisiä sivustoja saa siis nappia painamalla ja perillä voi sitten kuluttaa aikaansa joko osallistumalla johon täysin mitättömään interaktioon tai katsella toimettomana jotain animaatiota. The Useless Web on mainio portaali ehdottoman tarpeettoman nettisisällön lähteille. Herää vain kysymys, kuuluuko itse The Useless Web näiden kurjien joukkoon?

Julkaistu tiistaina 13.11.2012 klo 17:44 Sivustot-luokassa avainsanalla Internet.

Edellinen
Piipahdus historiaan
Seuraava
Sokoksen lahjakuvasto