Hurmaava vappusää

Uskomattoman hieno kevätsää on tänään hellinyt vapun viettoa. Etelässä on aurinko paistanut jotakuinkin pilvettömältä taivaalta ja lämpöäkin on riittänyt vähintään kymmenen asteen verran. Paikka paikoin kylmähkö tuuli viilensi ilmaa ja varjopaikoissa päättyneen talven kylmyys tuntui vielä selvästi. Tapani mukaan käväisin jälleen kaupungilla puolenpäivän aikoihin katsastamassa vappumarsseja ja vapun juhlijoita. Keskustassa väkeä riitti tungokseen asti. Jotkut olivat erehtyneet keskikaupungille omalla autolla, mikä tällaisena juhlapäivänä oli tuhoon tuomittu ajatus jo heti alusta alkaen. Monet keskustan kadut oli suljettu ja nekin pätkät, joissa vielä pääsi kulkemaan, olivat tukossa. Rautatieaseman edustan ratikkapysäkillä oli lohduton näky, kun sadat ja taas sadat ihmiset odottivat kyytiä Kaivopuistoon. Näin kauniin päivänä sinne olisi päässyt nopeammin jalan kuin spåralla.

vappupalloja
Kuva
Matti Mattila

Saavuttuani Senaatintorille oli perinteinen vappumarssi jo alkanut ja eteni pitkin Aleksia. Toria kansoittivat enää vain uteliaat turistit, jotka varmasti ihmettelivät moista menoa valkolakit päässä ja haalarit jalassa. Matkalla eräs nuori teekkari pysäytti minut ja tarjosi Äpy-teekkarilehteä. Jäin hetkeksi kaupustelijan kanssa jutustelemaan ja kaivoin taskustani kympin setelin ja ostin onnistuneen myyntityön päätteeksi lehden. Tänä vuonna vappulehti oli pakattu kuoreen, joka oli vielä sinetöity, jotta lehden juttuja ei pääse kurkistelemaan. Jätin kuoren avaamatta, sillä vuosikymmenten kuluttua siitä tulee keräilyharvinaisuus, jonka arvo tullee olemaan mittaamaton, kun kyseessä on avaamaton pakkaus. Näin ainakin uskon, mutta senhän näkee sitten aikanaan.

Tällaiset aurinkoiset ja lämpimät vappupäivät ovat olleet harvinaisia viime vuosina. Aurinkoista toki on ollut ennenkin, mutta kylmä ilma on muistuttanut vastikään päättyneestä talvesta. Muistan myös vappuja, jolloin taivaalta on satanut jäätävää tihkua eli käytännössä räntää. Eräänkin kerran värjöttelin tällaisessa vappusäässä Töölöntorilla. Niinhän sanonta kuuluu, etteivät vaput ole veljeksiä.

Julkaistu keskiviikkona 1.5. klo 15:27 avainsanoilla huvit ja sää.

Edellinen
Kaareva pinta-ala - osa 1
Seuraava
Kaareva pinta-ala - osa 2
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä