Hakaniemen markkinat

Kuva
Matti Mattila

Hakaniemen torilla Helsingissä on joka kuun ensimmäisenä sunnuntaina markkinat. Kesällä markkinameininki on lämpimästä ja aurinkoisesta säästä johtuen paljon elävämpi kuin talven pakkasina tai syyssateilla. Tänäänkin tori oli ääriään myöten täynnä kojuja ja uteliaita asiakkaita. Tarjolla oli monenmoista tavaraa ja vatsan täytettä. Jo kaukaa saattoi haistaa grillatun makkaran tuoksun, jonka seasta herkkänenäisimmät saattoivat haistaa myös muurinpohjalettujen aromit. Nälissään ei siis ostoksia tarvitse tehdä. Kahvikojut ja pystybaarit poikineen pitävät varmasti nälän loitolla pitkänkin vierailun aikana. Perinteisten grillimakkaroiden lisäksi tarjolla oli tietenkin muikkuja. Muikut tuntuvatkin kuuluvan markkinahumuun. Reilut kuukausi sitten Turussa käydessämme pistäydyimme Aurajoen rannalle pystytetyille hieman vastaavanlaisille markkinoille. Tuolloinkin muikkuja tarjoavat ruokakojut hallitsivat markkinailmettä.

Torilla oli tarjolla niin uutta kuin vanhaakin. Pienet kirpputoripöydät olivat sulassa sovussa uusien tavaroiden kauppiaiden kanssa. Pöydiltä saattoi löytää rikkoutuneen kahvikuppinsa tilalle korvaavan kupin tai retromuodikkaita vaatteita. Helppoheikit ovat markkinoiden väriläiskiä. Tosin enää ei kuule sitä takavuosien papatusta, kun helppoheikki lateli tarjouksia kootessaan tarjouspakettia. Saattaahan tosin olla, että tämäkin ammattikunta on hiljalleen katoamassa ja supliikit kauppiaat alkavat vain yksinkertaisesti käymään vähiin. Markkinoiden erikoisuuksiin kuuluvat myös ihmetuotteiden kaupustelijat. Niinpä tälläkin kertaa tarjolla oli esimerkiksi ihmeliimaa, jonka tehosta en tosin jäänyt ottamaan selvää. Tuotetta mainostettiin oikein sanalla "ihmeliima", joka ainakin minussa herätti hilpeyttä. Ehkä joku tosissaan tarttuu tarjoukseen ja ostaa ihmetuotteen, jollaista ei saa mistään muualta kuin Hakaniemen torilta.

Hakaniemen markkinat

Avoinna
ma-la 6.30-15
Sunnuntai
joka kuun ensimmäinen sunnuntai klo 10-16

Julkaistu sunnuntaina 3.6.2007 klo 16:51 avainsanalla kaupunki.

Edellinen
Suloinen suvi
Seuraava
Waeco MyFridge MF-1W