Esitelmän pitämisestä

Esitelmän pitäjän on hyvä tietää muutamia vinkkejä onnistuneen tilaisuuden järjestämiseksi. Huolellinen valmistelu on itsestäänselvyys. Siihen kuuluu hyvän ja laadukkaan esittelymateriaalin valmistaminen, mikäli yleisölle esitetään valkokankaalle heijastettavia kalvoja. Materiaalin tuottaminen on helppoa nykyaikaisilla ohjelmistoilla. Esitystään on syytä myös harjoitella kerran tai pari, jotta voi hahmotella ajan kulumista esityksen aikana. Esitys pitää aloittaa ilmoitettuna ajankohtana. Täsmällisyys luo vaikutelman huolellisuudesta ja laadukkuudesta. Tilaisuutta on siis myös mainostettava hyvissä ajoin ja ilmoituksissa on oltava esityksen tarkka aloitusaika. Jos esitelmän pitäjä haluaa, että yleisö saapuu tilaisuuteen ajoissa, on toive hyvä mainita ilmoituksessa. Kutsussa voidaan tällaisissa tapauksissa hienovaraisesti kertoa, että kahvitarjoilu alkaa puoli tuntia ennen tilaisuutta. Jyrkemmin yleisön myöhästelyyn voi suhtautua ilmoittamalla, että ovet suljetaan esitelmän alkaessa.

Kuva
Mike Baird

Esitelmän ajankäyttö onnistuu ammattilaiselta. Esitelmän pitäjän on päätettävä etukäteen, onko tilaisuus avoin yleisökeskustelulle esityksen aikana vai käydäänkö keskustelu vasta esityksen jälkeen. Jos yleisöllä on mahdollisuus keskeyttää esitys ja esittää kysymyksiä, on esitelmän pitäjän samalla muistettava, että esitykseen varattu aika venyy. Viisainta onkin ilmoittaa yleisölle jo heti esityksen alussa, että mahdolliset kysymykset käydään vasta esityksen jälkeen. Yleisölle voidaan jakaa kyniä ja paperia, jotta yleisö voi kirjoittaa ylös kysymyksiä esityksen aikana. Jos joku yleisöstä kaikesta huolimatta keskeyttää esityksen, voi hänelle vastata palaavansa kysymykseen esityksen jälkeen. Osa yleisöstä voi nimittäin joutua lähtemään täsmälleen silloin, kun esitys on ilmoitettu päättyvän. Jos esitys kuitenkin venyy, saattaa sen loppuosa mennä osalta yleisöltä sivun suun. Kaikki eivät myöskään ole kiinnostuneita yksittäisten henkilöiden kysymyksistä, joten tämäkin seikka puoltaa keskusteluosuuden siirtämistä esityksen loppuun. Koko yleisöä ei saisi odotuttaa yhden kysyjän asian ratkomisella.

Suosittelen esitelmän pitäjälle jämäkkyyttä. Esitelmää ei kannata aloittaa kertomalla yleisölle, että se voi milloin tahansa esityksen aikana keskeyttää ja tehdä kysymyksiä, mikäli kyseessä on ennalta suunniteltu esitys. Vapaana vellova keskustelutilaisuus on eri asia kuin esitelmä. Toinen hyvä vinkki esiintyjälle on antaa katseensa kiertää yleisössä. Jotkut ohjeistavat jännittäjää tuijottamaan yhteen pisteeseen salin takaseinässä. Tällaista ylimieliseltä tuntuvaa välinpitämätöntä yleisön kohtaamista en suosittele. Puhujan on kuljetettava katsettaan rauhallisesti, välin asteittain salin laidalta toiselle ja osoitettava puheensa vähitellen koko yleisölle puhutellen vuoron perään ikään kuin jokaista kuulijaa erikseen. Samalla voi tarkkailla salin tapahtumia. Pään liikkeet eivät saa olla luonnottomia ja konemaisia vaan pehmeitä ja hienoisesti eri asennossa, jotta elehdintä kateederin takaa näyttäisi elävältä. Esitelmä onnistuu, kunhan puhuja pitää mielessään muutamia perussääntöjä. Aiheen hyvä tuntemus ja usko itseensä luo itsevarmuutta, jolla esitelmä onnistuu varmasti.

Julkaistu torstaina 17.9.2009 klo 18:49 avainsanalla viestintä.

Edellinen
Rounded corners with style
Seuraava
Mutakakku
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä