Ensi-iltaa odotellessa

Iron Sky -tieteiselokuva alkaa lähestyä valmistumistaan. Parhaillaan käynnissä olevilla Cannesin elokuvafestivaaleilla hiljattain julkaistu kolmas houkute tulevasta elokuvasta on otsikoitu "We Come In Peace!" ja se on kerännyt jo lähes 270 000 katsojaa. Viisi vuotta tuotannossa ollut scifi-komedia saa ensi-iltansa vuoden kuluttua 4. huhtikuuta 2012. Tuolloin on luvassa ennakkotietojen perusteella yksi elokuvahistorian erikoisimmista natsi-kuvauksista. Musta komediaelokuva on suomalais-saksalais-australialainen yhteistyö, jossa ovat olleet mukana myös lukemattomat vapaaehtoiset eri puolilta maailmaa. Filmistä on luvassa melkoinen menestystarina, sillä sen esitysoikeudet on myyty jo 23 maahan. Projekti on monessa suhteessa uraauurtava, sillä osa tuotannon rahoituksesta on järjestetty yhteisöinvestoinnilla, joka on kerännyt noin puoli miljoonaa euroa.

Mielenkiintoista ensi-iltaa pitää odottaa vielä vuoden verran. Innokkaimmat ja malttamattomimmat voivat toki kurkistaa verhon taakse ja seurata projektin etenemistä. Kattava sivusto kertoo, miten elokuvaa on kuvattu Saksassa ja Australiassa sekä miten nettiyhteisö on mukana tuotannossa. Elokuvan lisäksi juonesta julkaistaan sarjakuvakirja, johon nettiyhteisö on voinut myös ottaa osaa. Sarjakuvaan kerättiin taannoin fanien kasvokuvia sisältö varten. Lähetin toimitukseen oman valokuvani ja toiveenani on tietysti, että kasvonpiirteeni ikuistuvat tähän tulevaan keräilyharvinaisuuteen. Ensi keväänä on siis tiedossa jännittävä ja varmasti humoristinen elokuvailta.

Julkaistu sunnuntaina 15.5.2011 klo 15:45 Elokuvat-luokassa avainsanoilla elokuvat ja videot.

Edellinen
Lintulahdenkallio vaihe vaiheelta
Seuraava
Kansainvälinen museopäivä