Engelbert Humperdinck - Hansel And Gretel

Tunnettujen lastensatujen ympärille on ajan mittaan syntynyt erilaisia taidemuotoja. Monet tutut sadut ovat muuntautuneet oopperoiksi, baleteiksi, elokuviksi ja näytelmiksi. Aiheita eli satuja on sepitetty vuosisatojen ellei vuosituhansia saatossa, mutta meidän päivillemme ne ovat säilyneet parhaiten kirjanpainotaidon keksimisen jälkeen. Tutuimmat sadut lienevät kuuluisien saksalaisten Grimmin veljesten aikaansaannoksia. Näistä tunnetuimpia ovat Tuhkimo, Lumikki, Prinsessa Ruusunen sekä Hannu ja Kerttu. Nämä sadut ovat viihdyttäneet lapsia jo usean sukupolven ajan, sillä ensimmäinen satukokoelma julkaistiin 1800-luvun alussa.

Engelbert Humperdinck - Hansel And Gretel

Saksalainen säveltäjä Engelbert Humperdinck (1854-1921) sävelsi maailmankuulun oopperan Hannu ja Kerttu Grimmin kirjailijaveljesten tarinan pohjalta. Alkusysäyksen sävellystyöhön Humperdinck sai siskoltaan Adelheid Wetteltä, joka myös kirjoitti libreton. Oopperan libretto on uskollinen alkuperäiselle sadulle ja sen musiikki myötäilee hyvin autenttisesti tarinaa, joka paikoitellen karmii jopa selkäpiitä. Ihastuttava kolminäytöksinen ooppera sai ensi-iltansa Weimarissa, Saksassa jouluna vuonna 1893. Sittemmin Hannu ja Kerttu on kuulunut useiden oopperatalojen jouluohjelmistoon.

Hannu ja Kerttu -ooppera on levytetty ja jopa kuvattu DVD-tallenteelle useilla eri kielillä. Alkuperäisen saksankielisen esityksen lisäksi saatavana on Chandos-levy-yhtiön julkaisema englanniksi laulettu Hansel And Gretel -kokoelmalevy. Hannun roolissa laulaa mezzosopraano Jennifer Larmore ja Kertun osan tulkitsee sopraano Rebecca Evans. Puunhakkaajaisän roolin laulaa baritoni Robert Hayward. Levyllä on siis koko joukko tunnettuja ammattilaisia ja musiikista vastaa Philharmonia Orchestra, jota johtaa Sir Charles Mackerras. Äänite on taiten tehty ja erittäin viihdyttävä korkeatasoisen musiikkinsa ansiosta. Lähes kaksituntinen oopperanautinto kuluu kuin siivillä, sillä levyä tulee kuunnelleeksi aina vaan uudestaan ja uudestaan. Mieleenpainuvimpia esityksiä ovat alun alkusoitto, ensimmäisen näytöksen huikea loppusoitto ja laskeutuminen kolmanteen näytökseen.

Engelbert Humperdinckin tuotanto on kuuluisaa oopperaa lukuun ottamatta jäänyt suurelle yleisölle melko tuntemattomaksi. Säveltäjän tuotannosta löytyy kuitenkin 1800-luvun lopulle tyypillistä klassista musiikkia, kuten orkesteriteoksia ja kamarimusiikkia. Humperdinckin ooppera Hannu ja Kerttu on eittämättä erinomainen teos ja täynnä oivallista musiikkia, jota kuuntelee mielellään.

Hansel And Gretel

Engelbert Humperdinck

Ensimmäinen näytös

  1. Overture
  2. Goosey goosey gander, the mouse in the straw
  3. Down with the dumps, out with the grumps
  4. Little brother dance with me
  5. Hansel!
  6. My jug all in bits
  7. Ral-la-la-la, ral-la-la-la, light the fire
  8. But wait, say where are the children?
  9. But there’s one, a crone, who lives alone
  10. Prelude to Act II: The Witches’ Ride

Toinen näytös

  1. A dwarf stood in the forest
  2. Cuckoo, cuckoo
  3. Gretel, I think we’ve lost the way
  4. I am the little sandman
  5. Where each child lays down its head
  6. Pantomime

Kolmas näytös

  1. Introduction
  2. When dew drops on the daisy
  3. I slept here? On a pine-tree bed!
  4. Keep still! No sound!
  5. Greedy little mousey, who’s nibbling at my housey?
  6. Hansel, don’t be so greedy
  7. Stop, Hocus pocus, witch’s ground
  8. Now Gretel, you're the sensible one
  9. So hopp hopp hopp, galopp lopp lopp
  10. Now wake up, it’s time to eat
  11. Hoorach! Now that the witch is dead
  12. The dead arise, but cannot see
  13. Father! Mother!

Julkaistu sunnuntaina 25.10.2009 klo 11:41 Musiikki-luokassa.

Edellinen
Tunti enemmän
Seuraava
Ravintola Martina