Elokuvantekoa

Kotivideoiden editointia ei oikein voi pitää vielä elokuvantekona, ei ainakaan ammattimaisena sellaisena. Videoiden editointi ja koostaminen on kuitenkin hauska harrastus, jos vain on kunnolliset työvälineet. Kuvasin uudella videokamerallani lähes kaksi tuntia videoita lomamatkallani Kap Verdessä. Saaren ympäri ajetusta safarista tallentui useita lyhyitä videopätkiä, joista aikanaan kokoan pidemmän koosteen. Ajattelin kuitenkin ensin kokeilla leikkeiden työstämistä, vaikka olin aiemmin jo tehnyt lyhyitä videoita vanhalla Windows Vista -käyttöjärjestelmällä. Käyttikseni vaihtui viime syksynä uudenuutukaiseen Windows 7 -versioon ja samalla menivät jotkut ohjelmatkin uusiksi. Näistä ohjelmista videoeditointiin tarkoitettu Windows Movie Maker oli uudistunut ja niinpä läksin editoimaan pientä videonpätkää.

Otin videon editoitavaksi Windows Movie Maker -ohjelmaan. Kuva näytti hyvältä, mutta ääni ei kuulunut. Kulutin koko viime sunnuntai-illan ongelman selvittelyyn, mutta se oli turhaa. Netissä käytyjen ja suhteellisen tuoreiden, vain noin viikon vanhojen keskustelujen perusteella päädyin siihen lopputulokseen, että kyseisessä Windows 7 -käyttöjärjestelmälle tehdyssä Movie Maker -versiossa oli virhe. Usean turhaan kuluneen tunnin jälkeen päädyin lopulta ostamaan kunnon videoeditointiohjelmiston. Surffasin Adoben sivuille ja löysin verkkokaupasta tuliterän uutuuden, Production Premium CS5 -tuotepaketin. Ostin paketin opiskelijahintaan, joka ei itkettänyt. Paketin veroton ohjehinta on noin 1 900 euroa, mutta opiskelijaystävällinen hinta on vain 349 euroa. Maanantaina sain ilmoituksen, että opiskelijatilaukseni on hyväksytty ja että voin ladata 12 gigatavun paketin nettikaupasta.

Ostokseni lataaminen taisi kestää noin kolme tuntia 40 megatavun laajakaistalla. Varmuuskopioinnin jälkeen aloin asentaa pakettia koneelleni ja noin puolentoista tunnin kiivaan kiintolevykäsittelyn päätyttyä mikrossa pyörivät Photoshop CS5 Extended, Illustrator CS5 ja kilokaupalla muita hyödyllisiä Adoben sovelluksia. Windows Seiska -käyttöjärjestelmäni on 32-bittinen, joten jouduin tyytymään tällä kertaa 32-bittiseen Premiere Pro CS4 -versioon, joka kyllä täytti kaikki odotukseni videoeditointityökalusta ja ylittikin ne mennen tullen. Kun aikanaan siirryn 64-bittiseen Windows-käyttöjärjestelmään, voin alkaa käyttää Premiere Pro CS5 -versiota, joka nyt jäi asentamatta.

Työstin ensimmäisen videoni tai kotielokuvani eilen. Se oli noin 30 sekunnin video sementtimyllystä, jonka kuvasin eräällä Santa Marian rakennustyömaalla. Premieren käyttö oli yllättävän helppoa ensikertalaiselle, vaikka kyseessä oli lähes täysiverinen ammattilaistyökalu. Lisäilin videoon alku- ja lopputekstit sekä pari efektiä, joilla häivytin kuvaa ja ääntä filmin lopussa. Kotikutoinen elokuva valmistui nopeasti ja viimeinen työvaihe eli koodaus nettikatselua varten syntyi Adobe Media Encoder CS5 -ohjelmalla. Kokemukseni Premiere-videoeditointisovelluksista olivat fantastiset. Vanha Windows Movie Maker oli kuin polkupyörä verrattuna tähän kuurakettiin. Premieressä riittää säätöjä ja valinnanmahdollisuuksia varmaan loputtomiin. Jos tällä ei elokuva synny, niin sitten on tavoitteena saada kuu taivaalta.

Video
Matti Mattila

Julkaistu lauantaina 8.5.2010 klo 14:40 Projektit-luokassa avainsanoilla askartelu, harrastukset, ohjelmistot ja videot.

Edellinen
Privatisointia ja sosialisointia
Seuraava
Harmaata, harmaata