Dominokello

Kello on kertonut ihmiselle ajan jo ammoisista ajoista lähtien. Aikaa on mitattu eri tavoin ja ensimmäisiä ajannäyttäjiä rakennettiin jo ennen ajanlaskumme alkua. Tuolloin ei tunnettu vielä hienomekaniikkaa, ja käytössä olivat aluksi aurinkokellot ja myöhemmin yksinkertaiset veden virtaukseen perustuvat laitteet. Tekniikan kehittyessä saivat myös kellot lisää tarkkuutta ja muita ominaisuuksia. Nykyään timmareita on saatavana mitä kummallisimmissa muodoissa aivan perinteisten rannekellojen ja herätyskellojen lisäksi. Yksi hieno erikoisuus on Carbon Design Groupin suunnittelema Dominokello. Se on valmistettu tutuista dominopalikoista joskin paljon suuremmassa koossa. Kelloon kuuluu kolme osaa ja aika luetaan jättimäisten dominopalikoiden silmäluvuista. Kieltämättä ajan lukeminen on hieman vaikeaa, mutta sisustuksellisena elementtinä dominokello on hieno yksityiskohta.

Kuva
Carbon Design Group

Vasemmanpuoleisin palikka näyttää tunnit 12-tunnin muodossa. Tuolloin silmäluku näyttää kahtatoista valkoista pistettä. Pisteet on toteutettu mekaanisesti. Pieni moottori pyöräyttää valkoisen pisteen esille aina, kun kellonaika sitä vaatii. Koska kello käyvät paristoilla, on moottorien virrankäyttö minimoitu niin, ettei moottori käy muulloin kuin tarvittaessa. Keskimmäinen ja oikeanpuoleisin palikka näyttävät minuutit. Silmäluvut riittävät yhdestä yhdeksään, mutta kellonajoissa on myös nolla silloin, kun minuuttien määrä on alle kymmenen. Aluksi mietin, miten kello näyttää nolla, mutta sitten löysin netistä Carbon Design Groupin vastauksen kysymykseen. Nolla näytetään ilman silmälukuja, mikä kuulostaa ymmärrettävältä ja loogiselta. Toisin sanoen tasatunnit näkyvät vain vasemmanpuoleisessa palikassa. Meillä käytössä oleva 24-tunnin ajannäyttö vaatisi neljä dominopalikkaa, mutta niitä voi kaiketi aikanaan ostaa haluamansa määrän. Kello on toistaiseksi vielä prototyyppivaiheessa ja tulee valmistajan mukaan myyntiin ensi vuoden puolella.

Julkaistu torstaina 16.12.2010 klo 19:11 avainsanalla laitteet.

Edellinen
Hämmentävä sähköinen kirja
Seuraava
Vaikeat kysymykset