David Bowie - Aladdin Sane

Brittirokkari David Bowie (1947-2016) julkaisi kuudennen albuminsa eli Aladdin Sane -älppärin vuonna 1973. Vain hieman aiemmin eli heinäkuussa 1973 Bowie oli jättänyt jäähyväiset edellisen levyn päähenkilölle Ziggy Stardustille, ja Aladdin Sane oli eräänlainen jatko rock-tähden fiktiivisten hahmojen sarjassa. Levyn nimi on sanaleikki englannin kielen sanoista a lad insane eli mielenvikainen nuorukainen. Bowien vanhemmalle velipuolelle Terry Burnsille (1935-1985) oli diagnosoitu skitsofrenia, mikä oli inspiraation lähteenä uuden älppärin nimelle. Albumin nimikkokappale Aladdin Sane sisältää kieltämättä erikoisia, joskaan ei nyt aivan mielenvikaisia piano-osuuksia, jotka kuulostavat melkein kuin kissa kävelisin koskettimilla.

David Bowie - Aladdin Sane

Bowien kuudes levy on musiikillisesti erinomainen. Monet pitkäsoiton kappaleista ovat jääneet ikivihreiksi, kuten The Prettiest Star, jossa Mick Ronson (1946-1993) taituroi korvia hiveleviä kitaraosuuksia. Levyn kymmenestä kappaleesta on vaikea löytää mitään huonoa. Jokaisessa biisissä on oma erikoisuutensa, jota jää mielellään kuuntelemaan uudestaan ja uudestaan. Levyltä löytyy myös glam rock -aikakaudelle tyypilliseen tapaan sovitettu Rolling Stones -yhtyeen kuuluisa Let’s Spend the Night Together -kappale, joka saa Bowien käsittelyssä uudenlaisia vivahteita. Vaikka Aladdin Sane -levyn julkaisusta on kulunut jo yli neljäkymmentä vuotta, ei albumin musiikki ole vanhentunut päivääkään. Levyä tuleekin kuunneltua yhä uudelleen vuodesta toiseen kuitenkaan siihen kyllästymättä.

Julkaistu Saturdayna 22.10.2016 klo 19:23 Musiikki-luokassa avainsanoilla historia ja musiikki.

Edellinen
Vuoden 2016 turhake
Seuraava
Kortilla Luomus-museoon