Blog Action Day 2009

Blog Action Day 2009

Tänään vietetään jälleen vuotuista Blog Action Day -päivää. Tempaus alkoi kaksi vuotta sitten vuonna 2007, kun ensimmäinen teemapäivä koki päivänvalon. Joka vuosi tempauksella on jokin teema, joka tänä vuonna on hyvin ajankohtainen: ilmastonmuutos. Ihmiskunta on viime vuosina havahtunut ympäristössä näkyviin muutoksiin. Vuoden keskilämpötila on noussut, jäätiköt sulavat ennätysvauhtia ja hurjat luonnonilmiöt, kuten myrskyt ja tulvat, ovat olleet leimaa-antavia uutisten sisältöä. Pitää kuitenkin muistaa, ettei ympäristön muutoksia ole tilastoitu vielä kovin pitkään. Havainnointia toki on tehty varmaankin koko ihmiskunnan historian ajan, mutta jälkipolville niistä on jäänyt kovin vähän evidenssejä. Vähäiseen tilastointiin on syynsä. Vielä joitakin satoja vuosia sitten ei tunnettu nykyisen kaltaisia tietojärjestelmiä, joihin havainnot olisi voinut tallentaa. Kirjoitusmateriaali oli tuolloin harvinaista ja hyvin arvokasta. Sitä käytettiin ensisijaisesti uskonnollisiin tarkoituksiin, kuten Raamatun teksteihin.

Ilmastossa ja ympäristössä koetut ilmiöt tuntuvat siis uusilta ja ennen kokemattomilta. Vertailupohjaa ei ole ja siksi maailmalla on ryhdytty puhumaan ilmastonmuutoksesta. Taitaa kuitenkin olla niin, että nyt kokemamme muutokset ovatkin aivan tavallisia ympäristön tapahtumia, jotka toistuvat vain äärimmäisen pitkien ajanjaksojen välein. Juuri nyt on aika, jolloin muutoksia esiintyy enemmän kuin miesmuistiin. Täysin ansiotonta ei ihmisen kädenjälki luonnossa kuitenkaan ole. Jatkuva saasteiden tupruttaminen ilmoille ei voi olla näkymättä pitkällä aikavälillä. Luonnon taivuttaminen ihmisen tahtoon padoilla, sademetsien hakkuilla ja muilla massiivisilla toimenpiteillä kostautuu tavalla tai toisella. Kaikkia luonnon vastaiskuja emme edes tiedä emmekä osaa odottaa. Luonnonilmiöiden syntymekanismitkin ovat monien seikkojen summa, joten toimiemme aiheuttamia muutoksia emme välttämättä osaa edes ennustaa. Blog Action Day -tapahtuman tarkoituksena on muistuttaa ihmisiä siitä, että olemme joka suhteessa luonnon armoilla. Ilmastomuutoksesta halutaan keskustelua kaikin tavoin ja monenlaisissa foorumeissa - myös blogeissa.

Julkaistu Thursdayna 15.10.2009 klo 17:18 avainsanalla tapahtumat.

Edellinen
Tietotekniikan perusteos yritysjohdolle
Seuraava
Omenastruudeli