Äkäinen mansikkakakku

Mansikkakakku
Kuva
Rea Mühlthau

Mansikat kuuluvat suomalaiseen kesään. Ei voi sanoa viettäneensä suomalaista suvea, ellei koko aikana ole saanut edes kerran maistaa mansikkakakkua. Jos kesän varrelle sattuu jotain tilaisuuksia, kuten häitä, rippijuhlia tai muita vastaavia, ei varmaankaan voi välttyä tältä punaposkiselta herkulta. Oma kakkukiintiöni tuli täytetään tällä viikolla, kun sain torstaina pariinkin otteeseen nautiskella makeasta kesäherkusta. Nykyään kakut voi ostaa valmiina pakasteina, joten aikaa ei juurikaan tuhraannu niiden leipomiseen. Jotkut ostavat kaakkunsa valmiina leipomosta tai paremmin varustetuilta elintarvikeosastoilta.

Kakun kyytipojaksi sopii tietysti kesäinen kupliva juoma. Juomaksi voi valita joko kuohuviinin tai ehkä paremminkin vissyllä miksatun tuoremehun tai alkoholittoman kesäboolin. Ne sammuttavat myös janon ja alkoholittomina sopivat kaikenikäisille vieraille. Erinomaisen juomasekoituksen saa myös hiilihapotetusta kivennäisvedestä, joka sekoitetaan tuoremehutiivisteeseen.

Mikäli haluaa tarjota vierailleen ehdottoman tuoreen itseleivotun mansikkakakun, voi sen valmistaa äkäisesti ja yksinkertaisesti monista valmiista komponenteista.

Mansikkakakku

  • valmis kaksiosainen kakkupohja
  • ½ l mansikoita
  • 2 dl vaahdotettavaa vaniljakastiketta
  • 250 g maitorahkaa
  • 3 rkl sokeria
  • 4 liivatelehteä
  • 2 rkl sitruunamehua

Kuorrutus

  • 1 l mansikoita
  • 2 dl punaista mehua
  • 1 dl hyytelösokeria

Valmista täyte poistamalla mansikoista kannat ja viipaloimalla ne. Vaahdota vaniljakastike ja sekoita rahkan ja sokerin kanssa keskenään. Liota liivatteita noin 5 minuuttia kylmässä vedessä. Liuota liivatteet kuumaan sitruunamehuun ja kaada seos ohuena nauhana rahkaseokseen. Vuoraa puhdas kakkuvuoka leivinpaperilla. Nosta pohjalle toinen osa valmiista kakkupohjasta. Levitä pohjan päälle mansikkaviipaleita ja kaada pinnalle rahkaseos. Nosta toinen kakkupohja varovaisesti päälle. Peitä vuoka kelmulla ja nosta hyytymään ja kostumaan jääkaappiin noin vuorokaudeksi.

Perkaa ja viipaloi loput mansikat seuraavana päivänä ja asettele ne kakun pinnalle lomittain. Valmista pinnalle kiille hyytelösokeripakkauksen ohjeen mukaan. Lusikoi hyytelöä kakun pinnalle. Peitä kakku ja nosta viileään vielä hetkeksi. Nosta kakku vadille tarjolle.

Julkaistu Saturdayna 16.6.2007 klo 15:07 Ruokaohjeet-luokassa.

Edellinen
Kun maailma on valmis
Seuraava
Internet - isolla vai pienellä?