Aikamatkailu on kiinnostanut ihmisiä siinä missä kullan valmistaminen alkemisteja. Paluu menneeseen on kirvoittanut useita elokuvia ja ehkäpä vielä enemmän kirjallista tuotantoa. Tulevaisuuteen matkustaminen on niin ikään ollut aina suosiossa monissa eri yhteyksissä. Ihmiskunta ei osaa pysyä paikoillaan. Parhaillaan elettävä elämä ei riitä, ja jännitystä sekä vaihtelua haetaan futuristisista fantasioista. Siirtyminen ajasta toiseen ei ole aivan yksinkertainen toimenpide. Monissa elokuvissa on esitetty mitä ihmeellisimpiä ratkaisuja aikamatkailun toteuttamiseksi. Mikään näistä ei nykytietämyksellä toimi ja tuskinpa toimivaa tapaa koskaan keksitäänkään. Luonto pitää huolen siitä, että ihmiskunnalla ei ole mitään asiaa tuonpuoleiseen, ei menneisyyteen eikä tulevaisuuteen. Mietitään vaikkapa vain avaruuden etäisyyksiä. Luomakunta on järjestänyt etäisyydet niin valtaviksi, ettei tällä tekniikalla pitkälle pötkitä. Oikotiet tai madonreiät mustien aukkojen läpi ovat nekin mahdottomuuksia ainakin tällä tietämin. Näyttää vahvasti siltä, että meidän tuntemamme elämänmuoto Maassa on tuomittu myös täällä pysyväksi. Toisaalta olemme jo lähettäneet luotaimien mukana valtavan määrän bakteereja avaruuden laitamille, joten uuden elämän syntyminen voi olla jopa mahdollista jossakin tähtien takana.
Menneisyyteen matkaamisella on seurauksensa. Teoreettisesti asiaa pohtiessaan voi helposti ymmärtää, ettei menneeseen maailmaan astuva henkilö voi tehdä siellä yhtään mitään muuttamatta samalla historian kulkua. Oikein ortodoksisesti asiaa kun miettii, niin periaatteessa tulevaisuudesta saapunut henkilö ei saisi edes astua jalallaan maahan, sillä jo jalanjälkikin muuttaa historiaa. Jopa ihon hilseily, irtoavat hiukset ja hengitetty ilma ovat vieraita aineita menneisyydessä. Tila ja aika ovat tasapainossa aina siihen asti, kunnes kutsumaton vieras saapuu tulevaisuudesta. Kaiken järjen mukaanhan vierailijasta pitäisi jäädä jokin jälki tai perimätieto tuleville sukupolville kerrottavaksi ja tutkittavaksi. Kieltämättä historiankirjoituksemme tuntee lukuisia selittämättömiä tapauksia eikä kaikkia yhä olemassa olevia rakennelmiakaan ole täysin tyydyttävästi kyetty selittämään, kuten esimerkiksi Nascan kuviot Perun maastossa.
Tulevaisuuteen ei sinnekään mennä kuin porstuaan. Puuttuminen historian kulkuun on vaarallista. Olisiko esimerkiksi mahdollista käydä menneisyydessä tappamassa oma äitinsä? Ajatusleikki aikamatkailusta ei estä tätä, mutta teko aiheuttaisi aikaparadoksin. Entä olisiko mahdollista käydä kurkistamassa omaa tulevaisuuttaan? Jos tulevaisuus ei jostain syystä miellytäkään, niin voiko tulevaisuuden suuntaan vaikuttaa palaamalla nykyhetkeen ja ryhtyä vaikkapa toimiin estääkseen tulevaisuudessa näkemänsä oman köyhyyden? Kaikista näistä pohdinnoista on helppo päätellä, ettemme voi palata menneisyyteen emmekä toisaalta voi kyläillä tulevaisuudessakaan. Puuttuminen ajan kulkuun aiheuttaisi aina aikaparadoksi eikä maailma olisi enää entisellään.