Aikamatkakuvia

Spora tulee
Kuva
Aikamatkakuvia

Vanhoja valokuvia Helsingistä on mukava katsella ja tutkia. Monet valokuvissa esiintyvät kohteet ovat jo kadonneet katukuvasta tai ainakin maisemat ovat muuttuneet uudisrakentamisen myötä olennaisesti. Lukuisia kohteita on kuitenkin säilynyt ja ne voi yhä löytää eri puolilta kaupunkia. Aikamatkakuvia Helsingistä -sivustolla voi katsella vanhoja valokuvia, joihin on yhdistetty nykypäivän tilanne. Kuvat liittävät saumattomasti historiallisen Helsingin tämän päivän kaupunkimaisemaan. Teokset on rakennettu yhdistämällä vanhoja arkistokuvia ja nykypäivän otoksia kuvankäsittelyohjelmalla. Nettisivuilla nähtävillä olevat hienot valokuvat ovat myynnissä. Niistä jokaisesta kopioidaan kymmenen numeroitua kappaletta, jotka signeerataan ja kehystetään tauluksi. Kuvan voi ostaa myös ilman kehyksiä. Joukkorahoituksella rahoitettava projekti myy kuvia myös julisteina, joiden hinnat alkavat kolmestakymmenestä eurosta ylöspäin. Taulun hinnat alkavat 125 eurosta. Rahoituskampanja on käynnissä syyskuun 10. päivään asti, joten aikaa ostaa ainutlaatuinen kuvataulu on vielä jäljellä vajaa kuukausi.

Julkaistu keskiviikkona 16.8.2017 klo 18:48 avainsanoilla historia, kaupunki ja valokuvaus.

Edellinen
Luonnon päivä Helsingissä
Seuraava
Tekniikan historia 4/2017