Viikonlopun harmautta lievennettiin vuokraamalla elokuva. Hyllyltä valikoitui kohtalaisen tuore leffa: 2012. Trailerin ja mainosten perusteella raina lupasi vauhdikasta seikkailua ja hulppeita visuaalisia erikoistehosteita. Paljonhan elokuvassa oli menoa ja meininkiä eikä niistä erikoistehosteistakaan ollut pulaa. Tarinan juoni oli mielestäni mielenkiintoinen. Vanha pipliaalinen Nooan vedenpaisumustarina oli saanut uudet kuosit nykyaikaisena sovituksena. Juoni oli uskottava kaikkine luonnonkatastrofeineen ja seurauksineen. Alku tosin muistutti kovasti taannoista The Day After Tomorrow -elokuvaa, mutta jutun edettyä yhtäläisyydet alkoivat vähetä yhä selvemmin. Erikoistehosteet olivat näyttäviä ja uskottavia nekin. Digitekniikka oli jälleen pannut parastaan ja taisi paikoin varastaa koko shown. Pelkkää tehostemässäilyä 2012 ei sentään ollut. Mukaan oli ujutettu aimo annos vanhaa kunnon näyttelemistä ja juoneenkin oli punottu ikiaikaista epäreiluutta. Tässäkin suhteessa uskonasiat antoivat pontta, sillä maailmanlopulta saattoi pelastua ostamalla lipun pelastusalukseen kuin taivaspaikan ikään.

Apokalyptiset elokuva-aiheet taitavat olla eräänlaisia kestosuosikkeja, sillä näitä maailmanlopun leffoja ilmestyy valkokankaille tasaiseen tahtiin. Maailmanloppuja puolestaan on ennustettu sitten ihmiskunnan synnyn, mutta ainakin vielä toistaiseksi meissä henki pihisee. Aurinko on varmoista ennusteista huolimatta noussut aina seuraavanakin aamuna, ja laskelmat on jouduttu tekemään uusiksi. Elokuvan nimeksi valittu 2012 viittaa mayakalenteriin, jossa ajanlasku päättyy tähän maagiseen vuoteen. Liekö kalenterin loppumiseen syynä mayakulttuurin päättyminen tai jokin muu selittämätön tapahtuma, mutta eiköhän maailma taas mene menojaan vielä parinkin vuoden kuluttua.