Katsoimme viikonloppuna Batman-saagan ties monennenko elokuvan Yön ritari. Musta ja apatian täyttämä filmi ei jaksanut innostaa. Leffa tuntui junnaavan paikoillaan eikä erikoistehosteista näyttänyt olevan apua väkisin tehdyn elokuvan pelastamiseksi. Lepakkomies on jo mennen joulun lumia eikä moneen kertaan uudelleenlämmitetty piirroshahmo kerää mielenkiintoa enää samalla tavalla kuin vielä jokunen vuosi sitten. Sekavasti etenevä raina jättää paljon kysymyksiä ja suorastaan pakottaa katsojan katsomaan filmin uudelleen saadakseen edes vähän lisää vastauksia epätasaiseen juoneen. Yön ritarissa maistuu rahat-pois-mentaliteetti.

Kaikesta tasapaksuisuudestaan huolimatta Batman-elokuvien sarja on kehittynyt vuosien varrella yhä mahtipontisemmaksi. Tietokoneavusteiset erikoistehosteet luovat uusia fantasiamaailmoja myös maan päälle. Lepakkoluolakin on vaihtunut nykyaikaisemmaksi ja muistuttaa ylisuurta autotallia. Lepakkomobiili oli niin ikään saanut uusia muotoja samoin kuin monet muut vempeleet, jotka muistuttivat paljolti James Bond -elokuvista tuttuja vipulattoreita. Näillä kahdella vain on nykyään se ero, että Bond ei uusimmissa seikkailuissaan juurikaan enää turvaudu pienten teknisten apuvälineiden ihmeitä tekeviin suorituksiin. Batmanille välineet ovat osa identiteettiä, vaikka leffassa nyrkit puhuivat enemmän kuin koskaan aiemmin. Muuta elokuvasta ei ikävä kyllä sitten oikein jäänytkään mieleen.