Ostin loppukesästä konserttilipun Helsingin Musiikkitaloon. En katsonut illan ohjelmaa sen tarkemmin, mutta innoituksen lipun hankkimiseen tuli huomattuani ohjelmassa George Gerswhinin (1898-1937) iki-ihanan, vuonna 1928 ensi kertaa esitetyn Amerikkalainen Pariisissa -orkesteriteoksen. Kuukaudet kuluivat, ja olin melkein jo unohtanut koko konsertin, joskin ilta oli kyllä merkitty kalenteriini ja viime päivät olin innolla odottanut iltaa.

Perjantai-illan ohjelma yllätti minut positiivisesti. Jo ensimmäiset tahdit ranskalaisen nykysäveltäjän Guillaume Connessonin (s. 1970) mahtavasta teoksesta Céléphaïs olivat lupaus erinomaisesta musiikkinautinnosta. Sinfonisten runoelmien sarja on sommiteltu yhdysvaltalaisen fantasiakirjailija Howard Philips Lovecraftin (1890-1937) tuotannon ympärille. Lovecraftin kuvitteellinen unimaailma saa musiikin voimalla aivan uudenlaisen ulottuvuuden, ja kuulija voi jopa aistia Céléphaïsin kaupungin keskiaikaisen loistokkuuden. Connessonin hurja musiikillinen ilottelu sai uneliaammankin kuulijan hereille ja nauttimaan uskomattoman hienoista sävelistä.

Yllätysten ilta jatkui ranskalaisen säveltäjämestarin Florent Schmittin (1870-1958) eeppisellä Salomen tragedialla (op. 50). Vaikka tarina sinänsä on synkkä, ei samaa voi sanoa Schmittin säveltulkinnasta. Kuulija saa toden teolla nauttia musiikin koko kirjosta aina ensimmäisistä äänistä mahtavaan finaaliin. Jos helpot mozartit ja straussit ovat jo tulleet tutuiksi, viimeistään nyt on aika siirtyä kuuntelemaan vaativampia mestariteoksia, joista Schmittin tuotanto antaa mainion näytteen.

Ranskalaisten säveltäjien fantasiailta jatkui Maurice Ravelin (1875-1937) Shéhérazadella. Sen kauniit runot tulkitsi ranskalainen mezzosopraano Stéphanie D’Oustrac maamiehensä kapellimestari Stéphane Denèven johdolla ja Radion sinfoniaorkesterin säestyksellä. Ranskasta ei päästy eroon edes viimeisellä ohjelmanumerolla, joka suorastaan räjäytti tajunnan. Vaikka olen kuunnellut Gerswhinin Amerikkalainen Pariisissa -teoksen lukemattomia kertoja, tuntuu se joka kerta uudelta. Sävellyksestä on mahdollista löytää aina vain uusia ulottuvuuksia, ja elävän sinfoniaorkesterin tulkintana se lyö toki laudalta kaikki äänitemuodot. Fantastinen ilta ei olisi voinut päättyä enää riemukkaammin. Perjantai oli täydellisen nautinnon ilta ja sai unohtamaan viikon murheet kertaheitolla.