Maailmantalous horjuu. Yhdysvalloista alkaneet talouden ongelmat ovat saaneet ensimmäiset uhrinsa. Suuri pankki toisensa jälkeen on kaatunut yhteiskunnan syliin tai menossa yksinkertaisen vanhanaikaisesti konkurssiin. Rahamaailmassa on turbulenssia, johon ovat joutuneet myös muut suurien rahavirtojen kanssa operoivat liiketoiminnan muodot kuten vakuutusyhtiöt. Globaali eli maailmanlaajuinen taloudenpito vie mukanaan käytännöllisesti katsoen koko läntisen liike-elämän. Monimutkaiset kytkökset, ristiinomistukset, jälleenvakuutukset ja muut enemmän tai vähemmän epäselvät bulvanistiset kansainväliset rajat ylittävät sopimukset heijastuvat myös tänne piskuiseen Pohjolan perukoilla sinnittelevään Suomeen. Rahoitusmarkkinoiden kriisi on jo saanut kotimaisetkin pankit liikkeelle ja ensimmäiset yksipuoliset lainaehtojen muutosvaltuudet on jo ehätetty myöntää pankeille. Luonnollisesti tämäkin operaatio on saanut valtiovallan siunauksen.

Lainamarkkinat ovat kallistumassa hurjaa vauhtia. Juuri nyt ei kannattane ottaa asuntolainaa vaan yrittää sopeutua ainakin muutamaksi vuodeksi eteenpäin nykytilanteeseensa. Pankit varautuvat mahdollisiin synkkiinkin ongelmiin turvautumalla lainanottajan karttuisaan kukkaroon. Eilen uutisoitiin pankeille myönnetystä oikeudesta yksipuolisesti muuttaa uusien lainojensa ehtoja. Moni tärkeän näköinen henkilö ehätti heti perään vakuuttamaan, ettei tätä oikeutta tietenkään saa käyttää kuin äärimmäisessä hädässä. Jotenkin tästä vakuuttelusta muistuu mieleen takavuosien ministerilupaukset syvimmän laman aikana, jolloin yksi jos toinenkin silmäätekevä lähes käsi raamatulla vannoi, ettei markkaa devalvoida. Seuraava aamu koitti kuten oli tehnyt niin monena aamuna aikaisemminkin. Markka devalvoitiin ja kulut maksoi kukapas muu kuin tavallinen kansalainen, jolla jo ennestään oli rahaa niin että ranteita pakotti.

Vanha kansa tiesi jo ennen globaaleja rahamarkkinoita, että vannomatta paras. Kerran kun tällainen lupa on annettu, kyllä sille käyttöä löytyy. Kaikki on kiinni ainoastaan perusteluista. Yhtäkkiä miljardeja euroja voittoa tahkoavat pankit ovatkin rutiköyhiä. Rahat on jaettu löysällä kädellä katteettomiin lainoihin, jotka Yhdysvalloissa riehuvan talousahdingon myötä ovat meikäläisessä lintukodossa menettäneet arvonsa ja luokiteltavissa lähinnä roskaluotoiksi. Talouden mahtimiehet ja -naiset ovat globalisoineet maailmaa viime vuosina niin, että hitaampia heikottaa. Maailmantalous näyttää vastaavan kuin luonto. Ihminen ei koskaan tiedä, mikä on sen seuraava liike. Yllättävät ja aluksi vähäpätöisiltä näyttäneet ennusmerkit sysäävät muun maailman mukaan kuin dominonappulat. Tällaisia aikoja tuskin nämä maailmaa rakentaneet ihmiset osasivat itsekään arvata kohtaavansa, mikä vain osoittaa, että hekin ovat kaikesta mahtailustaan huolimatta sittenkin vain aivan tavallisia erehtyväisiä ihmisiä.