Vuoden single 1975

Assosiaatiot johtavat usein yhdestä asiasta toiseen. Luen parhaillaan Honey Aaltosen kirjoittamaa Hurriganes-historiaa. Kirja on paksu kuin tiiliskivi, mutta täyttä asiaa kannesta kanteen. Pääsin tänään vuoteen 1975, jolloin Hurriganes alkoi olla jo koko maan mittavin rock-yhtye. Bändin maineikas kitaristi Albert Järvinen (1950-1991) oli juuri ilmoittanut eroavansa suosionsa huipulle matkalla olleesta poppoosta. Samoihin aikoihin Hurriganesin suosiosta kisasi toinen mainio, vaikkakin erittäin lyhytikäinen yhtye, joka oli nimetty kovin mielikuvituksettomasti vain Rock’n’Roll Band -nimiseksi. Kirjan innoittamana lähdin etsimään Ganesin levyjä Spotifystä. Aiemmin niitä ei sieltä löytynyt, mutta yllätyin tänään positiivisesti, kun kaikki kovat albumit olivat nyt kuunneltavissa. Samoin olivat myös Järvisen soololevyt ja Ganesista lähdön jälkeen perustetun Royals-ryhmän levyt nyt päätyneet Spotifyyn. Tietenkin tarkistin sitten seuraavaksi, mitenkä olisi tämän Dave Lindholmin nimeen usein yhdistetyn rokkibändin ainokaiseksi levyksi jääneen äännitteen laita, ja sieltähän sekin löytyi.

Everybody Needs Dancemusic Sometimes

Vuosi 1975 muistetaan hyvin Suomen rock-historiassa. Tuona vuona tapahtui paljon, ja yksi puheenaiheista oli Rock’n’Roll Band, josta povattiin jopa haastajaa lähes ylivoimaiselle Hurriganesille. Yhtyeen hitiksi nousi I’m gonna roll, jota soitettiin radiossa lähes tauotta. Biisi on rockahtava ja menevä ja eräänlainen kevyempi vastapaino Hurriganesin kovalle ja raskaanoloiselle perusrockille. Rock’n’Roll Band profiloitui Dave Lindholmiin, joka hieman kohahdutti musiikkipiirejä laulamalla bändin ensilevyllä englanniksi. Lindholm oli tunnettu aiemmin suomenkielisistä sanoituksistaan ja tämä esiintyminen teki siis poikkeuksen totuttuun. Yhtye levytti vain yhden pitkäsoiton, joka ilmestyi joulukuussa 1975. Pahaksi onneksi bändi oli ehtinyt jo syyskuuhun mennessä hajota ennen kuin levy pääsi kauppoihin. Lyhyeksi jääneessä ryhmässä soittivat Lindholmin kitaroinnin lisäksi Pave Maijanen bassossa ja Affe Forsman rummuissa.

Kokoonpanon ensimmäinen ja samalla viimeinen älppäri sai nimen Everybody Needs Dancemusic Sometimes. Debyyttialbumin ensimmäinen kappale I’m gonna roll nousi nopeasti levylistojen kärkeen, ja se valittiin Soundi-musiikkilehden lukijaäänestyksessä vuoden singleksi. Älppäri on tämän nopeatempoisen ja rytmikkään kappaleen lisäksi läpikotaisin erinomainen tuotos. Sen jokaista kappaletta kuuntelee mielellään useammankin kerran, sillä seassa on sekä nopeita rock-biisejä että letkeitä renkutuksia. Lauluosuuksista vastaa enimmäkseen Dave Lindholm, mutta avausbiisin esittää Pave Maijanen, joka saman vuoden kesällä perusti yhdessä Albert Järvisen ja rumpali Ippe Kätkän kanssa Royals-yhtyeen. Rock’n’Roll Band on pala suomalaista rock-historiaa, vaikka sen elinkaari jäikin kovin vaatimattoman mittaiseksi. Yhtyeestä ei myöskään ollut lopulta haastajaksi maineensa kukkuloille matkalle olleelle Hurriganesille. Onneksi mainion bändin musiikkia voi yhä kuunnella näiden vauhdikkaiden vuosien jälkeen.

Everybody Needs Dancemusic Sometimes

Rock’n’Roll Band

  1. I’m Gonna Roll
  2. Don’t Want Your Recco-Player
  3. You Can Do the Jingle
  4. 88 Dance Halls
  5. Love Me/Come Back Home
  6. California Rag
  7. I Know What You Want, Sister
  8. Downhill Blues
  9. Come ’Round Betty
  10. Hard Grown Boys
  11. Catfish Blues
  12. Gotta Go Downtown
  13. Fever
  14. Seventh Son

Julkaistu perjantaina 2.9.2011 klo 18:18 Musiikki-luokassa.

Edellinen
Uutisjuhlat
Seuraava
Syksyn saapuessa