Virtuaalikampus Lyyra

Lyyra

Opiskelijoiden virtuaalikampus Lyyra haastaa Facebookin. Sosiaaliset verkostot kasvattavat suosiotaan päivä päivältä yhä enemmän. Uusia verkostoja tuntuu syntyvän kuin sieniä sateella. Kaikkiin ei tietenkään ehdi mukaan eikä ole tarkoituskaan. Käytännössä yksi ihminen ehtii keskittyä vain yhteen verkostoon kerrallaan. Kaikki muut jäävät enemmän tai vähemmän altavastaajaan rooliin. Lyyra on kuitenkin ottanut melkoisen askeleen hätyytellessään Facebookin kaltaista jättiläistä, jota pidetään tällä hetkellä yhtenä maailman suurimmista sosiaalisista verkostoista. Facebook on nuorten ja aikuisten temmellyskenttä. Palvelun ominaisuudet ovat ällistyttävän monipuoliset toisin kuin nyt avatun Lyyran, josta hädin tuskin löytyy välttämättömimmät toiminnallisuudet.

Kirjauduin sitten minäkin Lyyraan ja laitoin pystyyn oman profiilin. Jouduin kuitenkin heti toteamaan kiireellä kyhätyn ohjelmiston lapsentaudit, sillä kaikkia asetuksia ei päässyt muuttamaan, vaan järjestelmä uskollisesti palautti ne aina alkuperäisiin arvoihinsa. Tällaiset kiusalliset pikkuvirheet ovat ymmärrettäviä näin alussa. Lyyran palvelut ovat myös uskomattoman alkeelliset, kun vertaa, mitä kaikkea kilpailijat nykyään tarjoavat. Luulisi jo, että tällaisen portaalin voi helposti pystyttää valmiin tuotteen varaan, kuten Drupal-, Joomla- tai WordPress-alustalle. Ihmettelen suuresti, miksi kannattaa enää ohjelmoida täysin uusia järjestelmiä, jotka eivät pysty kilpailemaan muiden valmistuotteiden kanssa etenkään, kun monet valmistuotteet saa ilmaiseksi avoimen lähdekoodin lisenssillä.

Toivotan kaikesta huolimatta Lyyralle menestystä. En kuitenkaan usko, että itse näkisin vaivaa kuluttaa aikaani Lyyran kanssa. Paljon valmiimmat nettipalvelut, kuten LinkedIn ja Facebook porskuttavat ja ovat varmasti jatkossakin myös opiskelijoiden suosiossa. Toisaalta, eivät ne suuret sanat ole ennenkään suuta halkaisseet.

Julkaistu tiistaina 2.10.2007 klo 19:24 Sivustot-luokassa avainsanalla Internet.

Edellinen
Virtuaalinen läsnäolo - osa 2
Seuraava
Ehdokaskoulutus - osa 1