Toisinaan syntyy tilanne, missä jokin asia ei tule mieleen, ei sitten millään. Ratkaisu on aivan kielen päässä, mutta aivot eivät leikkaa, vaikka kuinka yrittäisi. Hetken kuluttua vastaus ongelmaan pulpahtaa mieleen, ja taas voi jatkaa seuraavien ongelmien selvittämistä, jos niitä nyt on kasaantunut enemmänkin. Minulle syntyi tällainen pieni viiden minuutin paniikki muutama viikko sitten eräässä tenttitilaisuudessa. Tarkoitukseni oli kirjoittaa vastaus, jossa tarvitsin suomenkielisen vastineen sanalle use case. Tämä on alamme yksi yleisimmistä termeistä, jota käytetään päivittäin. Mistään erikoisesta sanasta ei siis ollut kysymys. Mietin pitkän aikaa, mitä tämä nyt olikaan suomeksi. Kun vastausta ei ajukoppaan tuntunut millään ilmestyvän, alkoi pieni paniikinpoikanenkin jo hiippailla ohimoiden väliin. Ajattelin, että näinkö sitä nyt joutuu kirjoittamaan sekaisin englantia ja suomea, vaikka hyvin pitäisi tietää suomenkielisetkin termit. No voi hyvänen aika, ajattelin. Miten minä nyt olin mukamas unohtanut näinkin tuiki tavallisen sanan suomennoksen?

Lanttu ei leikannut, ja lopulta luovutin. Ajattelin miettiä asiaa hetken kuluttua uudelleen. Ongelmana vain oli esseevastaus, jossa ei niin vain palatakaan takaisin täydentämään rivien väliin. Ratkaisu olisi siis keksittävä tässä ja nyt. Laitoin jo kädetkin ohimoille ja otin sellaisen antiikin kreikkalaisen mietintäasennon. Josko se sitten olisi auttanut. Ainakin kannattaisi edes kokeilla. Pian sitten alkoikin hahmottua jostain aivopoimujen syvistä sopukoista jotain epämääräistä. Jotain k-kirjaimella alkavaa tuntui pulpahtelevan työmuistiin. Yhä vain vastaus odotti kirkastumistaan, kunnes sitten lopulta keksin sen. No tietenkin, ajattelin heurekamaisesti. Käyttötapaus, sehän se sana oli. Miten ottikin noin koville muistaa jokapäiväinen alamme yleissana? Ehkäpä juuri sen yleisyys ja arkipäiväisyys oli saanut mietintämyssyn laiskistumaan ja sillä tavalla unohtamaan. Myös ajalla ja paikalla tuntui olevan jotain tekemistä hetken hölmöyteen. Sitä kun tiesi ajan ennen pitkään tentissä loppuvan, koskapa sitä ei ole käytettävissä loputtomiin, niin paniikinomaisesti alkoi miettiä toisaalta kellon käyntiä toisaalta puuttuvaa sanaa. Loppu hyvin, kaikki hyvin! Tentti päättyi aikanaan, ja tuloskin tuli ajallaan. Arvosanakin oli aivan odotettu, joten ahertaminen kannatti.