Valtionrautateiden uusi vihreä värimaailma alkaa vähitellen tavoittaa junakalustoa. Bongasin tänään Helsingin keskusrautatieaseman ratapihalla ensimmäistä kertaa vihreäksi maalatun, entisessä Neuvostoliitossa valmistetun veturin. Vanha kommunistinpunainen väritys saa hiljalleen väistyä, kun tilalle tulee ympäristöystävällisyyttä korostava ruohonvärinen ilme. Punaisen värin valintaan on aikoinaan ollut omat syynsä, mutta itse olen pitänyt sitä eräänlaisena merkkinä sosialismista. Kiskoliikenne on historiallisesti ollut Suomessa valtion suojeluksessa liikennemuodon vaatimien valtavien investointien vuoksi. Valtionomisteisuus puolestaan liitetään sosialismiin, josta siis olen ammentanut assosiaationi VR:n vanhaan väritykseen.

Vihreä väri on nyt trendikästä. Trendikkääksi sen tekee kaikenlainen luontoystävällisyys ja kestävän kehityksen korostaminen. Väri on lyhyen markkinointijaksonsa aikana ehtinyt jo kulua, sillä sävyyn törmää tänä päivänä vähän liiankin usein ja monissa eri tilanteissa. Nyt sähkö on vihreää, öljy-yhtiö vihertää ja vihreä meijerikin väittää olevansa lähempänä luontoa vihreänsävyisistä puolueista nyt puhumattakaan. Vihreää käytetään markkinoinnissa korostamaan yrityksen luonnonläheisiä arvoja ja sitoumusta niin sanottuihin ympäristötalkoisiin. Väri on kuitenkin monille sen käyttäjistä vain kulissi. Kulissien takana ei oikeasti ole mikään muuttunut ja ympäristöä säästävät toimenpiteet ovat jääneet enemmänkin juhlallisiksi puheiksi ja lupauksiksi. Jossakin vaiheessa koko vihreä väriaate alkaa kääntyä itseään vastaan eikä vihreä ajattelu silloin enää auta imagon säilyttämisessä.

Värimaailman vaihtamista parempi olisikin tehdä näyttäviä ympäristötekoja. Minulle ei ole vielä täysin kirkkaasti selvinnyt, mihin luonnonystävällisiin seikkoihin valtionrautatiet uudella imagollaan vetoaa. Sähkö tuotetaan kuten ennenkin ja junat kulkevat vähintäänkin entiseen tapaan. VR:n tapauksessa sen sijaan jätepaperiksi päätyy valtavat määrät punasävyisiä painotuotteita, kuten aikatauluja, esitteitä, lomakkeita, kirjekuoria ja niin edelleen. Uudet painotuotteet, kaluston uudelleenmaalaus ja mainosvalojen uusiminen syövät nekin energiaa ja luonnonvaroja ja kaatopaikoille päätyy ongelmajätettä ja käytöstä poistettuja valotauluja. Aina ei tule ajatelleeksi, että näin mittavat brändimuutokset ja kasvojenkohotukset maksavat rahan lisäksi siivun luonnosta.