Tarkoitukseni ei ollut eilen illalla ryhtyä katsomaan pitkää elokuvaa. Missään tapauksessa suunnitelmissani ei ollut viettää nenä kiinni tabletin näytöllä kolmea tuntia, mutta näin nyt kuitenkin pääsi käymään. Olin pitkään suunnitellut katsovani viime vuoden joulukuussa ensi-iltaan tulleen The Hateful Eight -lännenelokuvan, jonka Quentin Tarantino ohjasi noin vuosi sitten. Tarantino tunnetaan taiturimaisista ohjauksistaan. Hänen elokuvissaan asiat yleensä esitetään kaunistelematta niin kuin ne ovat eikä The Hateful Eight tehnyt tässä poikkeusta. Veri virtasi solkenaan ja sotku oli kammottavaa katseltavaa. Toisaalta, voin hyvin kuvitella, etteivät tappelun ja kaikenlaisten pahoinpitelyjen jäljet ole siistejä. Autenttiset kuvaukset antavat todentuntuiset elämyksen ja osaltaan kertovat aikakautensa raakuudesta ja ihmishengen halvasta hinnasta.

The Hateful Eight -länkkäri on hienosti toteutettu lavastuksineen ja puitteineen. Tapahtumat sijoittuvat 1860-luvun eli Yhdysvaltojen sisällissodan jälkeiseen aikaan ja kuvankauniisiin Wyomingin osavaltion jylhiin vuoristomaisemiin, joskin itse elokuva filmattiin eteläisessä naapurivaltiossa Coloradossa. Lähes täydellisen neliönmuotoinen luonnonkaunis osavaltio sijaitsee Kalliovuorten alueella ja melko keskellä mannerta, minkä vuoksi talvi on siellä kylmähkö ja myös luminen. Karut maisemat luovat erinomaisen pohjan karulle elokuvalle, jonka yllättävät juonenkäänteet paljastuvat vasta loppumetreillä. Raina tuntuu etenevän hitaanpuoleisesti, mutta juuri se lisää jännittyneisyyttä ja tunnelmaa. Samalla ehtii katsoa, minkälaista oli elämä erämaassa noin 150 vuotta sitten. Tarantinon kahdeksas elokuva on katsomisen arvoinen, vaikka en muista sen olleen mikään suuri kassamenestys Suomessa. Maailmalla filkan menestystä verottivat varmaankin myös piraattikopiot, jotka ilmestyivät nettiin jo ennen ensi-iltaa.