Vedenalainen museo

Museo Atlantico on Euroopan ensimmäinen vedenalainen nykytaiteen museo. Ainutlaatuinen museo sijaitsee Lanzarotella, joka on yksi Espanjalle kuuluvista Kanariansaarista. Erikoiseksi museon tekevät sen näyttelyesineet, jotka sijaitsevat kaksitoista metriä merenpinnan alapuolella. Näyttelytilaan on siis mentävä sukeltaen snorkkeli naamallaan tai vaihtoehtoisesti ihailla sen teoksia lasipohjaisilta veneiltä. Museo on edelleen rakenteilla ja sen on tarkoitus valmistua tämän vuoden aikana, jolloin siellä on kymmenen vedenalaista galleriaa.

The Rubicon
Kuva
Jason deCaires Taylor

Museo Atlanticon ensimmäinen näytteilleasettaja on kansainvälisestikin tunnustettu kuvanveistäjä Jason deCaires Taylor. Kirkkaiden sinisten vesien alla Atlantin merenpohjalla on näyttelytila, jonka pinta-ala on 50 neliömetriä. Ensimmäinen näyttely avataan helmikuun lopussa ja silloin esillä on 35 täyskokoista ihmisfiguuria, jotka näyttävät kävelevän kohti vedenalaista porttia. Taylorin luomukset ovat hämmentävän aidon näköisiä pienintäkin yksityiskohtaa myöten. Malleina ovat olleet paikalliset Lanzaroten asukkaat. Näyttelyesineisiin voi tutustua myös taiteilijan kotisivuilla, mikäli juuri nyt ei ole suunnitteilla matkaa etelän lämpöön.

Julkaistu maanantaina 15.2.2016 klo 17:56 avainsanoilla näyttelyt ja taide.

Edellinen
Auguste Rodin -näyttely
Seuraava
CSS-sydän
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä