Lontoossa asuva britti Guy Larsen on elokuvantekijä ja taiteilija. Larsen hakee inspiraatiota taiteellisiin töihinsä omalaatuisella menetelmällä. Hän rypistää paperiarkin muodottomaksi palloksi ja asettaa sen toisen arkin päälle. Rypistyneestä paperikasasta muodostuu arkille varjo, jota taiteilija käyttää työnsä pohjana piirtämällä varjon ääriviivat arkille. Kuvat saavat lisää muotoja, kun hän siirtelee paperipalloa eri asentoihin ja kohtiin. Harjaantuneen taiteilijan kynästä syntyy kuva yllättävän helpon näköisesti, mutta vaatii sittenkin taitoja ja kokemusta. Varjotaiteilu on erilainen tapa tehdä taidetta, jota voi myös ostaa Larsenin kotisivuilla sijaitsevasta verkkokaupasta. Printtikopiot eivät ole hintavia, sillä ne kustantavat alle kymmenen euroa kappaleelta.
Varjotaiteilua
Julkaistu maanantaina 21.8.2017 klo 17:24 avainsanalla taide.
- Edellinen
- Kivi-juhlat