Valmiissa maailmassa

Vuoden viimeisiä tunteja viedään. Kaksituhattalukua on laskutavasta riippuen eletty kymmenen tai yksitoista vuotta eikä kulunut vuosi tainnut juuri menneistä poiketa. Iloja ja suruja on vuoden mittaan ollut maailmalla tasaisesti. Tammikuussa maanjäristys koetteli Haitia. Myöhemmin keväällä islantilainen tulivuori koetteli Euroopan lentoliikennettä. Loppuvuosi on äimistelty ovista ja ikkunoista tupruavaa lunta. Kaiken kukkuraksi Brittiläisen Kolumbian yliopiston taloustieteen professori James Brander arvelee maailman olevan jotakuinkin valmis. Hän arvioi, että kaikki tarpeellinen on jo keksitty, koska innovaatioiden määrä on vähentynyt huomattavasti eri teollisuudenaloilla.

Jokainen sukupolvi vuosisadasta ja vuosituhannesta toiseen elää mielestään valmiissa maailmassa. Tietenkin joku toivoo asioiden olevan toisin ja hän keksii puutteelle parannuksen ja näin maailma on taas piirun verran valmiimpi. Kaikki eivät suinkaan koe elämäänsä puutteelliseksi vaan tyytyvät nykytilaan ja sen tarjoamiin teknisiin mahdollisuuksiin. Ennen puhelimen keksimistä viestit kulkivat kirjeinä, mutta viestit kuitenkin kulkivat eikä paremmasta ollut väliä. Sitten keksittiin Internet, jota nykyään pidetään joissakin liiketoiminnoissa elintärkeänä. Näin ei ollut vielä parikymmentä vuotta sitten ja silloinkin maailma oli valmis eli kaikki asiat hoituivat sen aikaisilla menetelmillä.

Maailma on kaikkea muuta kuin valmis. Paljon pitää vielä keksiä ja kehittää. Ensimmäisenä mieleeni tulee energiantuotanto. Keksimättä on yhä käytännöllinen fuusioreaktori. Tieteiselokuvista tutut ajatuksensiirrot ja teleportaatiot odottavat yhä keksijäänsä. Nämä lienevät kuitenkin ehkä sieltä ääripäästä, mutta toteuttamiskelpoisempiakin keksintöjä on vielä keksimättä. Monien laitteiden ja autojenkin akut kaipaavat uutta energianlähdettä, joka voisi olla vetypilleri. Pieneen tablettiin on puristettu vety-yhdiste, joka luovuttaa tavalla tai toisella sähköenergiaa laitteelle. Pillerin koko ei näkemykseni mukaan ole juurikaan tavallista kauluspaidan nappia suurempi, mutta antaa pienlaitteelle sähköä vähintään vuodeksi eikä maksa muutamaa kymmentä senttiä enempää.

Eräänlainen köyhän miehen teleportaatiokin voidaan toteuttaa kehittelemälläni telepresentaation muodolla. Tulevaisuudessa kehitetään golf-pallon kokoinen valopallo, joka pystyy leijumaan ja liikkumaan ilmassa, ja kuvaputkitelevision kuvanpiirtotekniikan tavoin se muodostaa kolmiulotteisen kuvan missä ikinä liikkuukaan. Luonnollisesti pallo saa energiansa edellä kuvaamastani vetypilleristä. Pallo kuulostaa nyt mahdottomalta toteuttaa, mutta kukapa olisi uskonut vielä 1980-luvulla, että isolla osalla maailman väestöstä on radiopuhelin taskussaan. Mainitusta vuosikymmenestä ei ole vielä aikaa kuin alle 30 vuotta. Siksi uskonkin, että maailma tulee saamaan vielä monta uutta ja mullistavaa keksintöä ja kaljuillekin kehitetään hiukset päähän. Monta kertaa siteeraamani vanha kansa on tiennyt sanoa: "vannomatta paras!" Astumme huomenna jälleen uudelle vuosikymmenelle ja nähtäväksi jää, mitä jännittävää tulevaisuus tuo tullessaan. Toivottelen kaikille blogini lukijoille onnellista uutta vuotta 2011!

Julkaistu perjantaina 31.12.2010 klo 16:29.

Edellinen
Vaalivuosi
Seuraava
Vuoden 2010 luetuimmat
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä