Väinöllä menee huonosti

Väinöllä meni huonosti. Silloin kun Väinö syntyi, kätilö kertoi tehneensä parhaansa, mutta vauva tuli sittenkin ulos. Äitinsä aamupahoinvoinnit alkoivat vasta Väinön syntymän jälkeen. Vauvana häntä pyydettiin äidiltään valokuvamalliksi erääseen julisteeseen. Siinä mainostettiin ehkäisypillereitä. Vanhemmat taisivat muutenkin vihata Väinöä, sillä hänellä oli kylpyleluina leivänpaahdin ja radio. Lapsena Väinö sanoi erään kerran isälleen, ettei jaksanut enää juosta ympyrää. Silloin isä naulasi Väinön toisenkin sukan lattiaan. Nuorena hänellä oli finnejä. Kerran hän nukahti kirjastossa ja heräsi siihen, kun näkövammainen luki hänen kasvoiltaan. Aina kun Väinön isä halusi seksiä, äiti näytti hänelle Väinön valokuvaa.

Aikuisikä ei sujunut Väinöltä sen paremmin. Väinö tapasi kerran katutytön, joka kuitenkin väitti, että hänellä särkee päätä. Sitten Väinö kävi eroottisella hierojalla. Valitettavasti siellä oli juuri silloin itsepalvelu. Kerran eräs tyttö soitti hänelle: "Tule käymään, ketään ei ole kotona." Väinö meni käymään, eikä siellä todellakaan ollut ketään. Väinö osti kirjan, jonka otsikko oli "100 uutta asentoa." Hän nyrjäytti selkänsä painovirheen takia. Matkatoimistossa hänelle kerrottiin, että hän saa lomallaan viettää seitsemän yötä Kanarialla, muttei ainuttakaan päivää. Avioliittoakin Väinö kokeili. Vaimo piti seksistä auton takapenkillä. Ongelmana oli vain se, että hän halusi Väinön olevan ratissa. Vaimonsa tykkäsi puhua seksin aikana. Yhtenä yönä hän soitti Väinölle eräästä hotellista. Kerran Väinö oli niin masentunut, että päätti hypätä kerrostalon katolta alas. Pastori saapui paikalle ja hän sanoi Väinölle seuraavat sanat: "Paikoillanne… valmiit…" Mitä tästä opimme? Jos sinulla joskus tuntuu menevän huonosti, niin mietipä, että jollakin toisella voi mennä vielä huonommin.

Julkaistu lauantaina 27.12.2014 klo 15:07 avainsanalla vitsit.

Edellinen
SAHB Stories
Seuraava
Tähtishakki - osa 31