Topeak TrunkBag EX

Pyöräilykauteni on edennyt hyvin. Muutama sateinen päivä on toki verottanut hieman ulkoilumahdollisuuksia, mutta muuten pyöräni on kerännyt mukavasti kilometrejä. Talven aikana rapistunut kuntokin on alkanut kasvaa niin, etteivät ylämäet enää tuota samanlaista polkemisen tuskaa kuin vielä kuukausi tai pari sitten. Vauhtikin on kohonnut. Aiemmin kauppareissuun meni yhteen suuntaan polkiessa aikaa noin parikymmentä minuuttia, mutta nyt taival taittuu jo arvioni mukaan kymmenessä tai enintään viidessätoista minuutissa. Matkojen pituudetkin ovat alati kasvaneet kunnon parantuessa. Toistaiseksi pisin yhtämittainen matkani on ollut vain neljätoista kilometriä, ja silloinkin tein eräänlaisen huviretken aina Haltialan kotieläintilalle asti.

Älypuhelimeni on ollut jatkuvasti mukana. En pidä puhelinta matkassa siksi, että ottaisin sillä aktiivisesti puheluita vastaan tai tarkistaisin some-tilanteen, vaan käytän härveliä kunnon ja matkan tarkkailuun. Olen nimittäin asentanut puhelimeen Google Fit -sovelluksen, joka seuraa matkaani ja mittailee kaikenlaisia arvoja reissun aikana. Itse asiassa innostuin tänä kesänä pyöräilystä ja kuntoilusta niin paljon, että ostin Prisman poistomyynnistä Garmin vivosmart HR -aktiivisuusrakennekkeen. Älyranneke oli jostakin syystä myynnissä puoleen hintaan, joten käytin tarjouksen hyväkseni ja poimin laitteen ostoskoriin eräällä kauppareissulla. Alun perin tarkoitukseni oli yhdistää älyrakenne Google Fit -sovellukseen, mutta rannekkeen mukana tulikin erittäin kattava Garminin oma sovellus, joka mittaa paljon enemmän erilaisia arvoja kuin Fit. Vivosmart HR mittaa nimensä mukaisesti myös sykettä, jota Fit ei tee ilman erillistä ja yhteensopivaa body sensoria. Garmin vivosmart HR ei ainakaan toistaiseksi ole suoraan yhteensopiva Fitin kanssa, mutta pienellä kikkailulla yhteensopivuuskin saavutetaan.

Topeak TrunkBag EX

Pyöräily on hikistä puuhaa. Hikisemmäksi meno yltyy, kun selässä kantaa reppua ostoksia ja muita tarvikkeita varten. Taas tänään käväisin maitokaupassa pyörällä ja sain tuntea, miten selkä hiostui auringon porottaessa ja tekokuidun eristäessä. Repussa oli aiemmin hankkimani Sagaformin kylmälaukku asianmukaisine kylmä-kalleineen. Menomatka olikin mukavan viileää, kun suoraan pakastimesta otettu kylmävaraaja vielä oli voimissaan ja huokui pakkasta kahden laukun läpi. Päätin kuitenkin tänään hankkia pyörälaukun, jotta pääsen eroon hiostavasta selkärepusta. Kävin läpi netin tarjontaa ja löysin tyylikkään näköisen ja monitoimisen Topeak TrunkBag EX -tarakkalaukun. Tarkempi tutkiskelu valmistajan sivustolla vahvisti mielikuvaani, eikä enää tarvinnut kuin löytää halvin myyjä Helsingissä. Verkkokauppa.com osoittautui jälleen edullisimmaksi kaupaksi ja kaiken lisäksi tavaraa oli varastossa heti noudettavissa. Monissa verkkokaupoissa myytiin taas ei-oota. En ymmärrä, miksi tuotteita pidetään esillä, jos niitä ei kuitenkaan voi ostaa. Ehkä tarkoitus on hämätä hakukoneita ja saada potentiaalinen asiakas kauppaan ja mahdollisesti etsimään jotain korvaavaa tuotetta. Minun tapauksessa käy vain päinvastoin, sillä jätän koko verkkokaupan saman tien, jos tavaraa ei ole edes saatavana.

Topeak TrunkBag EX

Lähdin iltapäivällä Jätkäsaareen ostamaan tarakkalaukkua. Topeak TrunkBag EX olikin mainio tuttavuus. Se on juuri sopivan kokoinen pyörän tarakalle kiinnitettäväksi ja tämä nimenomainen EX-malli sopii käytännöllisesti katsoen kaikenlaisiin takatelineisiin toisin kuin lähes samannäköiset MTX-mallit, jotka on tarkoitettu MTX-telineisiin. Musta tarakkalaukku on valmistettu 600 denierin polyesterikuidusta ja se painaa vaivaiset 530 grammaa eli noin puoli kiloa. Tilavuutta laukussa on kahdeksan litraa. Sisällä on irrotettava ja säädettävä tilanjakaja, jonka voi myös ottaa pois, jolloin sisätilan saa käyttöön kokonaisuudessaan. Kahdella vetoketjulla suljettavan kannen sisäpuolella on tasku ja ulkopuolella verkkotasku ja säädettävä kuminauharemmi isompien esineiden kiinnittämiseen. Kantokahvat voi yhdistää tarrakiinnityksellä toisiinsa. Laukun päädyssä on pieni pussukka vesipulloa varten. Pussukan suun voi kiristää, jolloin pullon saa pysymään taskussa. Taskun ulkopinnalla on lisäksi lenkki ylimääräistä takavaloa varten. Molemmilla puolilla laukkua on vetoketjulla suljettava verkkotasku eli ainakin taskuja ja osastoja näinkin pienikokoiseen laukkuun on saatu riittävästi. TrunkBag kiinnitetään pyörän tarakkaan kahdella pohjassa sekä laukun takaosassa olevalla säädettävällä remmillä. Kiinnitys ja irrotus käy nopeasti, sillä remmeissä on tarrakiinnitys. Olkahihna on irrotettava ja sillä on näppärää kuljettaa laukkua. Käytännöllinen tarakkalaukku maksoi karvan alle viisikymmentä euroa ja on hintaansa nähden laadukasta työtä. Tuleva viikonloppu osoittaa, miten laukku pärjää menossa mukana.

Julkaistu perjantaina 21.7.2017 klo 19:31 avainsanalla shoppailu.

Edellinen
Excelin päivämäärätäyttö
Seuraava
Ensi viikolla lämpenee
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä