Tekniikan historia 6/2018

Vuoden viimeinen Tekniikan historia 6/2018 -lehti putkahti viime viikolla postiluukusta. Joulunpyhiksi on luvassa kiehtovaa luettavaa, mikäli nyt maltan niin pitkään odottaa. Tekniikan historiasta kertova kuvalehti ei jää kovin pitkäksi aikaa pöydän päälle lojumaan. Siitä pitävät huolen kannen houkuttelevat otsikot, jotka lupaavat jälleen tarinoita keksinnöistä ja keksijöistä eri aikakausilta. Uusimmassa numerossa paneudutaan vesistöjen valtaaman maamme siltoihin ja sillanrakennuksen historiaan. Vanhimmat sillat ovat 1700-luvulta, ja ne ovat yhä käytössä. Pitkä artikkeli muistelee myös Lapin sodan tuhoamia siltoja ja niiden uudelleenrakentamista. Sodat ovat ennenkin vauhdittaneet tekniikan kehittymistä ja ovat mahdollistaneet monien keksintöjen toteutumisen. Lehden ilmailuteollisuutta käsittelevässä jutussa tutkitaan melko perinpohjaisesti helikopterin historiaa. Lentäminenhän on aina kiehtonut ihmistä, kunnes ilmatila sitten viimein valloitettiin niin lentokoneilla kuin helikoptereillakin.

Tekniikan historia 6/2018

Lentämisen ohella liikkuminen maantiellä on niin ikään kartuttanut tekniikan historiaa kautta aikojen. Muutamassa jutussa palataan ajassa taaksepäin ja ihmetellään kummallisia automobiileja, joista osa on ennättänyt vain prototyyppiasteelle. Auton lisäksi maantiellä kuljetaan moottoripyörällä, joka ei sekään ole vielä kovin vanha keksintö. Ensimmäiset kaksipyöräiset moottoriajoneuvot tulivat Suomessa markkinoille vuonna 1895. Moottoritekniikasta lehti siirtyy jouhevasti lääketieteen pariin ja kertoo mielenkiintoisessa artikkelissa tutun tarinan penisilliinin keksimisestä. Lähes 70-sivuisessa lukupaketissa riittää taas luettavaa moneksi illaksi. Aiheet vaihtelevat maalta taivaaseen ja tehdassaleista kotikeittiöön. Synkän pimeät syysillat kuluvat nyt kuin siivillä.

Julkaistu Thursdayna 13.12.2018 klo 20:01 Lehdet-luokassa avainsanalla historia.

Edellinen
Bohemian Rhapsody -elokuva
Seuraava
Jalokivivarkaan tunnustukset