Tekniikan historia 3/2014

Kesälukemisto karttui tänään isolla kasalla postia. Luukusta oli tipahtanut nimittäin neljä lehteä yhdellä kertaa, mikä on niin harvinaista, etten muista sellaista koskaan aikaisemmin tapahtuneen. Tällä kertaa lehdet sattuivat ilmestymään suurin piirtein samoihin aikoihin ja näin on nyt sitten kesäkirjastossa ainakin vähäksi aikaa jotain lukemista. Yksi uusimmista painotuotteista tänään oli Tekniikan historia -lehden kolmas numero. Lehdessä on 68 värikkäästi kuvitettua sivua tekniikan saralta ja etenkin menneiltä vuosilta. Kannessa komeilee yksityiskohta monille suomalaisillekin Tsekin pääkaupungissa Prahassa käyneille matkailijoille tutusta astronomisesta kellosta, jonka kellosepät Jan Sindel ja Mikulas Kadanilainen rakensivat vuonna 1410. Tekniikan historiaa oli siis jo kuusisataa vuotta sitten ja paljon sitä ennenkin. Hieman uudempaa historiaa edustaa vaikkapa Eero Aarnion suunnittelema kuuluisa Pallotuoli noin viidenkymmenen vuoden takaa.

Normandian maihinnousun 70-vuotispäivää juhlistetaan D-day-päivänä 6. kesäkuuta. Operaatio ei olisi onnistunut ilman tekniikan huomattavaa osuutta, ja luonnollisesti lehti muistelee noita toisen maailmansodan loppuaikojen teknisiä ratkaisuja, jotka lopulta johtivat tuhoisan sodan päättymiseen. Lehteilin painotuoretta julkaisua nopeasti ja mielenkiintoisimmaksi artikkeliksi silmiini osui artikkeli taskulaskimista 1970-luvulta, jolloin ensimmäiset punaiset ledit hehkuivat punaisina minunkin Texas Instruments TI-30 -laskimessani. Uudessa numerossa on jälleen niin paljon mielenkiintoista luettavaa, ettei siinä yksi tai kaksi iltaa taida riittää. Ehdinkin jo vähän odotella tätä harvakseltaan ilmestyvää lukupakettia, joka on taas erinomaisen hyvin toteutettu.

Julkaistu Thursdayna 5.6.2014 klo 17:48 Lehdet-luokassa avainsanoilla historia ja laitteet.

Edellinen
Vuosikortilla teatterimuseoon
Seuraava
Kuuman kesän Kuluttaja