Tasakymppejä

Suomi-neito täyttää tänä vuonna 90 vuotta. Tasavuosia on siis tiedossa ja juhlat ovat myös sen mukaiset. Paljon on mahtunut tapahtumia näiden vuosikymmenten joukkoon ja onhan kallis itsenäisyytemme ollut pariin otteeseen uhattunakin. Jotkut ovat tosin hiljan esittäneet, että itsenäisyytemme olisi jälleen kerran vaakalaudalla Euroopan yhdistymishankkeiden vuoksi. Toisten mielestä Suomi on jo menettänyt itsenäisyytensä liityttyä Euroopan unioniin. Aivan näin radikaalia ei sentään ole tapahtunut. Maamme on edelleen itsenäinen ja päättää paljolti itse omista asioistaan. Joitakin yhteiseurooppalaisia käytäntöjä on maahamme tullut jäsenyyden myötä, mutta nämäkin on toki katsottava vain eduksi maallemme. Näin pysymme mukana Euroopan ytimessä ja samalla hyödymme maanosan kehityksestä.

Suomi-neidosta puhuttaessa tulee väistämättä mieleen neiti, joka puolestaan mielellään assosioidaan nuorempaan naishenkilöön. Olkoonkin vain neitomme jo 90-vuotias, ei se silti laske sen viehättävyyttä. Maamme on yhä matkailijoiden suosiossa ja suosio kasvaa vuosi vuodelta. Lappiin virtaa joka vuosi yhä enemmän vierailijoita eri puolilta maailmaa. Puhdas luontomme ja paikoin eksoottiset talviolot kiehtovat etelämpänä asuvia ihmisiä, joille lumi ja pakkanen eivät ole jokapäiväisiä tuttavuuksia. Kesäinen Suomi on myös kokemisen arvoinen. Vihreyttä riittää silmänkantamattomiin, kunhan vain malttaa siirtyä kaupunkialueelta loitommalle. Maailmalla matkailtuaan alkaa jälleen arvostaa kauniin maamme puhdasta luontoa ja sen monimuotoisuutta. Suomi-neito on juhlansa ansainnut ja juhlikaamme täysin rinnoin, sillä olemmehan me juhlamme ansainneet.

Julkaistu keskiviikkona 3.1.2007 klo 17:33.

Edellinen
Kalasataman seisake
Seuraava
Asiaa alalta