Takaisin tähtiin

von Däniken, Erich: Takaisin tähtiin

Maailman synnystä liikkuu useita teorioita. Luomiskertomuksen lisäksi lukuisat kilpailevat luomisteoriat ovat hämmentäneet ihmiskuntaa ja eri kulttuureja eri aikoina. Eri puolilta maapalloa löytyy suuri joukko vanhoja reliikkejä, joiden synnystä tai tekijöistä ei ole varmuutta. Satoja ja jopa tuhansia vuosia vanhoja merkkejä ihmetellään yhä eikä niille kaikille ole löytynyt järkevää tai uskottavaa syntyhistoriaa. Sveitsiläinen tieteiskirjailija Erich von Däniken on kunnostautunut mm. Raamatun luomiskertomukselle vaihtoehtoisten teorioiden esittämisessä. Hän on julkaissut yli nelikymmenvuotisen uransa aikana lukuisia aiheesta kertovia kirjoja, jotka ovat hätkähdyttävillä teorioillaan ja väitteillään herättäneet paljon keskustelua. Tiede pitää Dänikenin teorioita lähinnä kuvitelmina. Luettuani nyt jo toistamiseen Dänikenin kirjan Takaisin tähtiin (5. painos, Kirjayhtymä, 1978, ISBN 951-26-1419-7) en voi olla toteamatta, että hänen teoriansa ovat kieltämättä mielenkiintoisia ja ainakin erilaisia kuin vallitsevat käsitykset. Luin kirjan ensimmäisen kerran joskus 1980-luvulla, mutta pidin kirjaa tuolloin vain yhtenä tieteiskirjana muiden joukossa. Uusintakierros parin-kolmenkymmenen vuoden jälkeen laittoi miettimään kirjoituksia aivan toisesta näkökulmasta.

Takaisin tähtiin sisältää kiehtovia teorioita ihmiskunnan synnystä. Däniken kirjoittaa sumeilematta oman käsityksensä arvoituksellisista maamerkeistä, kuten Nazcan kuvioista ja Pääsiäissaaren patsaista. Kyytiä saavat myös perisynti ja monet Raamatun tekstit, joille Däniken esittää kiehtovan teorian nykypäivän tietämykseen sovitettuna. Kirja antaa uutta pohdittavaa. Se on kirjoitettu sen verran uskottavasti, että sen väitteisiin voisi helposti yhtyä. Pitää kuitenkin muistaa, että teoriat ovat vain Dänikenin mielikuvituksen tuotteita. Vaihtoehtoisista luomiskertomuksista on aina mukava lukea ja pohtia, josko asiat sittenkin olisivat joskus olleet toisin.

Däniken von, Erich

Takaisin tähtiin

ISBN
951-26-1419-7
Kustantaja
Kirjayhtymä Oy

Julkaistu torstaina 9.12.2010 klo 19:27 Kirjat-luokassa.

Edellinen
Angry Birds -pehmolelu
Seuraava
Ohje yksinkertaisuuteen
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä