Syyssade

Kuva
cbn John W. Iwanski

Syksy tekee toden teolla tuloaan. Tänään on satanut koko päivän käytännöllisesti katsoen tauotta. Aamulla katsasti ikkunasta ulos ja totesin, että vettä tuli taivaalta melko vauhdikkaasti. Päätin vetää sadetakin ylleni ja kalossit jalkaan. Sadesään varustelu oli hieman epämiellyttävä etenkin, kun kumiterän reuna painoi nilkkaa ärsyttävästi. Sadetakista ei juuri ollut apua. Vettä satoi sen verran reippaasti, että paikat kastuivat kaikista varotoimista huolimatta. Onneksi tuuli ei sentään säestänyt syyssadetta. Liikkuminen olisi silloin tullut astetta haastavammaksi, kun täytyy pitää sateenvarjoa suorassa ja yrittää pitää housunsa kuivina. Kymmenasteinen lämpötila tuntui hyytävältä. Monet olivat varustautuneet sateeseen edes jollakin tavoin kuten esimerkiksi sateenvarjolla. Vastaan tuli kuitenkin paljon ihmisiä, joilla ei ollut minkäänlaisia sadesään varusteita. Jos takissa oli huppu, oli se vedetty pään yli, mutta muutoin monet kävelivät sateen armoilla ja kaikesta päätellen läpimärkinä. Hieman siinä ihmettelin, eivätkö nykyihmiset omista enää edes sontikkaa. Sateella käveltiin samoissa varusteissa kuin poutasäälläkin ja olkapäitä vain nosteltiin lähemmäs korvia. Näitä sateisia säitä on luvassa lähipäivät, joten sadevarusteille on käyttöä pidempäänkin.

Julkaistu tiistaina 3.10.2017 klo 18:52 avainsanalla sää.

Edellinen
Teatterimuseon uudet sivut
Seuraava
Kun shit happens