Supersankarielokuva

Kotimainen elokuvatuotanto hakee uusia ulottuvuuksia ja kokeilee rohkeasti uusia tuotantomuotoja. Ensi syksynä julkaistaan oululaisen työryhmän tuotos Dr Professor’s Thesis of Evil. Kyseessä on uraauurtava ja kunnianhimoinen lyhytelokuva superihmisistä fantastisessa pahisten ja sankareiden maailmassa. Filmi kertoo Dr Professorista, aikansa suurimmasta superpahiksesta. Dr Professor on kuitenkin menettänyt kiinnostuksen intohimoonsa, pahuuksien tekemiseen. Urasta, joka alkoi rakkaudesta tuhoa, pelkoa ja väkivaltaa kohtaan, on tullut markkinavoimien vetämä sirkus. Dr Professor huomaa jääneensä markkinointikoneiston, kuuluisuutensa ja fanikulttuurin ansaan. Thesis of Evil on supersankaritarina markkinointikoneistojen kaikkialle yltävästä kontrollista, kaupallisuudesta, kuuluisuudesta ja fanikulttuurien mielettömyydestä. Mutta ennen kaikkea se on tarina itsensä löytämisestä. Elokuva on sekoitus satiiria, draamaa, huumoria ja seikkailua sarjakuvista tutussa maailmassa.

Dr Professor

Elokuvaa tehdään Oulussa ja se tähtää kansainväliseen levitykseen. Elokuvan työryhmä koostuu nuorista ja lahjakkaista tekijöistä, jotka ovat kehittäneet elokuvaa varten uuden innovatiivisen tekniikan, Motion Novelin. Motion Novel yhdistää valokuvaa, kuvankäsittelyä, 3D-grafiikkaa, animaatiota, musiikkia ja ääntä visuaalisesti tyylikkääksi teokseksi, jota voisi kutsua eräänlaiseksi liikkuvaksi sarjakuvaksi. Elokuvateon vaiheita voi seurata netissä, jonne on koottu mittava joukko kurkisteltavaa materiaalia, kuten kuvia ja videoita. Ylen Areenassa on lyhytfilmi kulissien takaa ja YouTubesta löytyy filminpätkiä vielä lisää. Dr Professor’s Thesis of Evil -elokuva on saanut 50 000 euron rahoituksen Suomen elokuvasäätiöltä ja on samalla ensimmäinen päälevityskanavanaan internetiä ja mobiililaitteita hyödyntävä elokuva, jota säätiö on tukenut. Myös fanit voivat osallistua elokuvan tukemiseen tekemällä suoria rahalahjoituksia tai ostamalla rainaan liittyviä fanituotteita. Ohjaajien Jukka Vidgrenin ja Juuso Laation englanninkielinen elokuva julkaistaan syksyllä 2011.

Julkaistu keskiviikkona 29.6.2011 klo 19:19 Elokuvat-luokassa avainsanoilla elokuvat ja kulttuuri.

Edellinen
Presidenttiehdokas Sauli Niinistö
Seuraava
Raikas kesäbooli
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä