Suomenlinnan telakka

Suomenlinna Helsingin edustalla kuuluu monien matkailijoiden ja kaupunkilaistenkin suosikkikohteisiin. Historiallisella alueella on paljon kiinnostavia käyntikohteita ja avarat puistoalueet sopivat mainiosti aurinkoiselle piknikille. Suomenlinnassa on kesän mittaan paljon tapahtumia ja ohjelmaakin on luvassa eri puolilla linnoitussaarta. Lukuisat museot tarjoavat mielenkiintoisia näyttelyitä ympäri vuoden. Yksi kevään erikoisnäyttelyistä käynnistyy huomenna 23.4., kun Suomenlinnan telakasta kertova valokuvanäyttely avautuu yleisölle.

Kuva
Suomenlinnan hoitokunnan kuva-arkisto / Esko Jämsä

Näyttely johdattaa tutustumaan Viaporin telakan toimintaan. Äänet ja musiikki luovat paikan tunnelman. Näyttelyn historiallinen osio esittelee puisten purjeveneiden historiaa 1900-luvun alusta 1970-luvulle. Näyttelyn on suunnitellut ranskalainen taiteilijaryhmä Infine Arts. Tekstit on kirjoittanut Sonia Olcesen ja kaikki näyttelyn valokuvat on ottanut Jacopo Brancati. Ääni-installaatiosta vastaa Arja Kastinen, joka on myös säveltänyt ja esittänyt musiikin. Näyttelyn on tuottanut Viaporin Telakkayhdistys. Mukana projektissa ovat olleet myös Merikeskus Vellamo, European Maritime Heritage Association, ranskalainen aikakausilehti Chasse-Marée, sekä Svenska litteratursällskapet i Finland rf. Viaporin telakan toiminnasta kertovat valokuvanäyttely on avoinna lähes vuoden 1.3.2015 asti.

Suomenlinna-museo

Valokuvanäyttely avoinna
23.4.2014 - 1.3.2015
Osoite
Suomenlinnakeskus, Suomenlinna C 74
Liput
6,50 / 5 € aikuiset, 4 € lapset 7-17 v., alle 7 vuotiaat ilmaiseksi, Helsinki-kortilla vapaa pääsy

Julkaistu tiistaina 22.4.2014 klo 16:43 avainsanoilla historia, näyttelyt ja valokuvaus.

Edellinen
A-telineet
Seuraava
Albumit auki
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä