Starbucks-kahvijuomat

Maailmalla tunnettu ja suosittu Starbucks-kahvilaketju ei ole kahviloineen toistaiseksi rantautunut vielä Suomeen. Matkoilla eri puolilla maailmaa ei voi olla törmäämättä tuttuun vihreään logoon ainakaan suurimmissa kaupungeissa. Starbucks perustettiin vuonna 1971 Yhdysvalloissa ja on siitä lähtien laajentunut yli 17 000 toimipisteen maailmanlaajuiseksi ketjuksi. Aivan kuivin suin täällä Peräpohjolassa ei tarvitse enää olla, sillä kauppojen kylmähyllyille on kevään mittaan alkanut ilmestyä tuttuja Starbucks-kahvijuomia. Bongasin ensimmäiset juomapakkaukset S-Marketissa, jossa tarjolla oli muutama maustettu valmisjuoma 2,15 euron hintaan. Starbucks-kahvijuomia on kaupoissa ollut aiemminkin. Joistakin K-Supermarketeista on voinut ostaa kylmiä, valmiita Starsbucksin kahvijuomia. Nyt myyntiin tulleet pakkaukset ovat juustoista ja maidoista tunnetun Arlan markkinoimia. Juomat tulevat sopivasti kesän kynnyksellä kilpailemaan muuten hyvin vaisuja kahvijuomamarkkinoita, joita on tähän asti hallinnut melko suvereenisti Pauligin maittavat Frezza-juomat. Lähikuukaudet näyttävät, riittääkö Starbucksin maailmalla kertynyt maine myymään tuotteita myös Suomessa ja onko kahvilajätin tuotteista todelliseksi kilpailijaksi juomamarkkinoilla.

Julkaistu maanantaina 23.5.2011 klo 18:19 avainsanalla ruoka.

Edellinen
Kanakolmioleipä vartissa
Seuraava
Toimitusministeristö