Skrolli 1/2019

Vuosi on alkanut kiireisenä. Arki-illat ovat hävinneet kuin taikaiskusta monien eri tehtävien myötä niin, että vasta nyt huomasin kalenterin juoksevan jo puolivälissä maaliskuuta. Onneksi perjantaina kotioven kynnyksellä nökötti mukavaa postia, jonka myötä oli aivan pakko hetkeksi hengähtää ja pitää pieni tauko. Posteljooni oli nimittäin pudottanut postiluukusta vuoden ensimmäisen Skrolli-lehden numeron 1/2019. Tämä tietokonekulttuurin erikoislehti saa varmasti kiireisimmänkin nörtin hetkeksi pauloihinsa ja pudottamaan datahanskat lattialle.

Skrolli 1/2019

Uunituore aviisi porautuu tällä kertaa niin ajankohtaisiin kuin vähän retroihinkin aiheisiin. Kuumana poltteleva tekoäly on saanut arvoisensa palstatilan. Useammassakin artikkelissa käsitellään tavalla tai toisella keinoälykkyyden mahdollisuuksia ja visioita. Hieman samaan kategoriaan kuuluvat robotit, joiden tulemista on ennustettu siitä lähtien, kun teollinen tekniikka alkoi yleistyä. Hapuilevia yritelmiä on jo olemassa, mutta todelliset kotirobotit Jetsonit-sarjakuvan tapaan saavat vielä odottaa jonkin aikaa. Verkkokirjakaupasta mammuttimaiseksi jättiläiseksi paisunut Amazon on paljon muutakin kuin vain suuri kulutushyödykkeitä tarjoava nettimyymälä. Goljatin verkkopalvelut ovat kaikille alan ammattilaisille jo tuttuja. Skrolli auttaa kuitenkin asiasta vielä tietämättömiä sukeltamaan näiden palvelujen ihmeelliseen maailmaan erinomaisessa jutussa. Lehti on taas niin täynnä kutkuttavan mielenkiintoisia aiheita, ettei niitä pysty tässä kaikkia luettelemaan. Ehdotankin, että ostat kuuman irtonumeron tai vielä parempaa, tilaat Skrollin kotiin ja pystyt taas tietotekniikan small talkiin.

Julkaistu lauantaina 16.3.2019 klo 12:35 Lehdet-luokassa.

Edellinen
Vessahätä
Seuraava
Tunteikas viulukonsertto