Kuningas ja minä on yksi hienoimmista musikaaleista niin elokuvan kuin musiikinkin lähihistoriassa. Musikaalin sävelsi Richard Rodgers (1902-1977) ja sen kirjoitti Oscar Hammerstein II (1895-1960). Amerikkalainen viihdekaksikko tunnettiin 1900-luvulla erityisesti juuri musikaaleistaan, jotka näyttämön lisäksi on nähty valkokankaalla loisteliaissa lavasteissa ja upeiden näyttelijöiden roolisuorituksina. Kuningas ja minä (King and I) sai ensi-iltansa Broadwayllä vuonna 1951, ja sen inspiraation lähteenä on ollut Margaret Landonin (1903-1993) vuonna 1944 julkaisema romaani Anna ja Siamin kuningas (Anna and the King of Siam). Landonin kirja puolestaan pohjautuu Anna Leonowensin (1831-1915) muistelmiin. Suuren näyttämömenestyksen siivittämänä musikaalista tehtiin nopeasti elokuvasovitus, joka valmistui vuonna 1956. Landonin kirjan pohjalta tosin valmistui elokuva jo kymmenen vuotta aiemmin, kun samanniminen leffa tuli elokuvateattereihin vuonna 1946.

Musikaalin tapahtumat sijoittuvat 1860-luvun Siamin kuningaskuntaan eli nykyiseen Thaimaahan. Maata hallitsi tuolloin kuningas Rama IV (1851-1868), joka tosin englanninkielisissä maissa tunnettiin paremmin nimellä kuningas Mongkut. Ruhtinas palkkaa brittiläisen lesken ja kotiopettajattaren Anna Leonowensin osana maansa modernisointiohjelmaa, mutta kaikki ei menekään aivan suunnitellusti, kun kuvaan astuu mukaan rakkaus. Vuoden 1956 musikaalielokuvassa kuninkaan roolin näyttelee Yul Brynner (1920-1985) ja Annan roolissa on hehkeä Deborah Kerr (1921-2007). Musikaalin ehkä hienoin kohokohta nähdään pian Annan saavuttua maahan, kun kuningas esittelee hänelle kuninkaallisen perheensä kymmenet lapset. Lapsikatras astelee arvokkaan vieraan eteen yksitellen Rodgersin säveltämän äärimmäisen hienon Siamilaisten lasten marssin (The March of the Siamese Children) tahdissa. Yli kaksituntista elokuvaa ei tarvitse katsoa kokonaan, sillä marssin voi katsoa ja ennen kaikkea kuunnella Rodgers and Hammerstein -videokanavalla YouTubessa.