Shanghai eilen ja tänään

Shanghai on Kiinan väkirikkain kaupunki. Tällä itsehallinnollisella alueella asuu arviolta hieman alle 20 miljoonaa ihmistä. Noin seitsemän neliökilometrin pinta-alalle on ahtautunut vajaa kolmisen tuhatta asukasta neliökilometrille. Vertailun vuoksi määrää voisi tarkastella Suomen vastaavaan asukastiheyteen, joka on noin 16 henkilöä neliökilometriä kohden. Pitkän historiansa aikana Shanghai on kehittynyt niin kaupunkina kuin väkimäärältäänkin. Kaupungin historia ulottuu noin tuhatluvulle, ja siitä lähtien eli noin tuhannen vuoden aikana tämä itäisessä Kiinassa, Jangtse-joen suulla sijaitseva metropoli on kohonnut yhdeksi maailman tärkeimmistä keskuksista.

Lujiazui, Shanghai vuonna 1990

Lujiazui, Shanghai vuonna 1990

Kuva
SkyscraperCity

Shanghai on kasvanut monella eri liike-elämän alueella. Kaupunki on tärkeä talouden, rahoituksen ja viestinnän keskus, ja sen tavoitteena on kehittyä globaaliksi kosmopoliksi. Tavoitteen näkyvimpiä seurauksia ovat mittavat rakennusprojektit. Shanghaissa rakennetaan nyt ennätystahtiin ja vauhtia voi vain ihmetellä oheisista valokuvista, jotka on otettu kahdenkymmenen vuoden välein. Ensimmäinen kuva on vuodelta 1990 ja toinen viime vuodelta. Rauhallisen näköinen puistoalue aivan kaupungin keskustassa parikymmentä vuotta sitten on saanut väistyä korkeiden pilvenpiirtäjien tieltä. Tämä Lujiazuin tärkeä finanssikeskus sijaitsee Pudongissa, kaupungin itäkärjessä, mutkittelevan Huangpujiang-joen rannalla ja on nykyään turistien suosima valokuvauskohde.

Lujiazui, Shanghai vuonna 2010

Lujiazui, Shanghai vuonna 2010

Kuva
SkyscraperCity

Talouskasvunsa myötä maailman mielenkiinnon kohteeksi kohonnut Kiina on mielenkiintoinen maa monessa suhteessa. Maan pitkä historia ja kulttuuri tarjoavat pilvenpiirtäjiä enemmän ihmeteltävää ja turistien virrat itään kasvavat vuosi vuodelta. Shanghaikin saa osansa, vaikka äkkiseltään tuntuukin kiireiseltä liikekaupungilta. Viime vuonna kaupungissa pidetty maailmanäyttely toi tätä idän ihmettä entistä enemmän maailman tietoisuuteen eivätkä maailmanlaajuiset tapahtumat tuskin jää tähän. Miltä Shanghai näyttää seuraavan 20 vuoden kuluttua, jää nähtäväksi.

Julkaistu Fridayna 21.1.2011 klo 18:34 avainsanalla historia.

Edellinen
Blinivinkit
Seuraava
Sikajuhlat