Syksy on ollut tietyllä tavalla kiireinen. Samaan aikaan elokuviin on tullut useita mielenkiintoisia rainoja, joita olisi ollut mukava käydä katsomassa, jos vain olisin saanut aikaa järjestymään. Tänään aamupäivällä kuittasin yhden rästiin jääneen leffan, kun kävin vihdoin ja viimein katsomassa paljon mainostetun uusimman James Bond -filmatisoinnin. Teatterikeskuksen ulko-oven edustalle oli kerääntynyt joukko asiakkaita, jotka rynnistivät sisään tasan kymmeneltä ovien avauduttua. Spectre-leffa alkoi puoli yhdeltätoista tai tarkemmin sanottuna kymmentä vaille yksitoista, sillä ensimmäiset viisitoista minuuttia katseltiin pakolliset mainokset. Saliin oli ahtautunut lisäkseni viisi muuta aamuvirkkua, joten tilaa oli.

Spectre ei yllättänyt. Tuskin James Bond -elokuvat enää yllättävätkään, sillä melkein jokainen toistaa samaa tuttua kaavaa vain hieman eri ympäristöissä. Välillä käydään avaruudessa ja toisinaan ollaan upoksissa veden alla. Yhtä kaikki, tutut salaisen agentin elementit toistuvat filmistä toiseen. Parituntinen agenttiseikkailu ei oikein sävähdyttänyt minua ja näin jälkeenpäin aloin muistella, oliko leffassa se pakollinen sukelluskohtaus vai ei. Ainakin junassa tapeltiin, kuten niin monta kertaa aikaisemminkin, ja ilmassa lenneltiin ja omaisuutta tuhottiin ja lumessa kierittiin. Filkassa oli siis melkein kaikki tutut kohtaukset, mutta jotain sentään oli muuttunut sitten takavuosien. Enää ei mässäilty ihmeellisillä vempeleillä, ja agentti sai tyytyä fyysisiin voimiinsa ja hyvään onneensa. Kaksituntinen kului kuitenkin nopeasti ja juoni jäi nykyelokuville tyypilliseen cliffhangeriin. Jatkoa on siis luvassa. Ai niin, ja muodissa näyttävät olevan myös monimutkaiset sukulaisuussuhteet.