Radion sinfoniaorkesterin kevään 2013 ohjelma on monipuolinen ja mielenkiintoinen. Tarjolla on tuttuja säveltäjiä, kuten Mozart (1756-1791), Sibelius (1865-1957) ja Sallinen sekä ehkä hieman harvemmin kuultuja nimiä, joista voisi mainita esimerkiksi säveltäjät Witold Lutoslawski (1913-1994), Peter Lieberson (1946-2011) ja Hans Rott (1858-1884). Toukokuun loppuun ulottuvassa ohjelmassa on konsertteja eri sarjoissa keskiviikosta perjantaihin ja kamarimusiikkiesityksiä kuukauden välein huhtikuulle asti. En malttanut olla tutustumatta ohjelmistoon jo ennakkoon ja niinpä keräsin näytteitä tulevasta tarjonnasta Spotifyn soittolistalle. Spotifystä ei löytynyt aivan kaikkia ohjelmaesitteessä mainittuja teoksia, mutta suurin osa on kuitenkin kuunneltavissa. Listalle kertyi lopulta 170 sävellystä ja yhteensä noin 19 tuntia herkullista huippumusiikkia klassisen ystävälle. Monista teoksista olisi ollut tarjolla eri orkesterien sovituksia ja levytyksiä, mutta poimin listalle etupäässä ensimmäisen tarjokkaan. Äänitteissäkin on tosin melkoisia eroja riippuen siitä, onko se uudelleenmasterointi jostakin vanhemmasta LP-levystä vai täysin uusi äänitys konserttisalissa.
Kuunneltavaa on paljon. En ole juuri ehtinyt kuin vähän alkua maistelemaan, mutta jo nämäkin näytteet lupaavat erinomaista konserttikevättä. Ohjelmisto on taiten valittu ja tarjoaa musiikkia moneen makuun. Omaksi suosikikseni on alun ensikuulemalta nousemassa Rottin jykevä ja värikäs sinfonia E-duurissa. Varmoihin valintoihin lukeutuvat Mozartin sinfoniat, joista keskiviikkosarjassa esitetään kolme, numerot 39-41. Aina niin rakastettava Sibeliuksen toinen sinfonia päättää kevään keskiviikkosarjan toukokuussa, jolloin kuullaan myös Tšaikovskin (1840-1893) pianokonsertto numero 1. Oma lukunsa ovat sitten esiintyjät, joita tullaan kuulemaan kevään mittaan lukuisia. Jännittävä esitys on varmastikin Tomas Griciuksen trumpettisoolo huhtikuussa, ja norjalaisen säveltäjän Wolfgang Plaggen Concerto Grosso numero 2 kahdelle pianolle, vaskikvintetille ja patarummuille. Liput kevään konsertteihin kannattaa varata ajoissa, sillä osa syksyn esityksistä oli loppuunmyytyjä.