Lounaani venyi tänään pitkäksi. Poikkeuksellinen ruokailu oli vuotuinen lounaamme jossakin Helsingin hyvää ruokaa tarjoavassa ravintolassa. Tänä vuonna apetta tarjosi ravintola Vinkkeli pääkaupungin keskustassa Pieni Roobertinkadulla. Siisti ja hienosti sisustettu ravintola oli tullessamme jo täynnä lounasruokailijoita, mutta meitä odotti pitkä pöytä yhdeksälle keskellä salia. Kolmen ruokalajin lounas oli maittava, ja jokaisesta ruokalajista oli valittavana kaksi herkullista vaihtoehtoa. Valitsin alkuun silakka-annoksen ja pääruuaksi lohta. Jälkiruuaksi otin Vinkkelin pientä ja makeaa, mikä sisälsi vaahtokarkin, kerroskeksin ja suklaakonvehdin. Juomat valikoituivat seurueemme mukaan monipuolisesti kattaen sekä valko- että punaviiniä ja lopuksi vielä vahvaa kahvia. Annosten koot eivät päätä huimanneet kuten eivät yleensäkään tämänkaltaisissa vähän hienommissa ravintoloissa. Toisaalta syötävää ja juotavaa oli riittävästi niin, että vatsa tuli täyteen.

Hieman olin hämmentynyt ja lopulta pettynyt Vinkkelin vaatesäilytykseen ja ennen kaikkea asiakaspalveluun. Nykyään firmat ja organisaatiot sisustavat eteistilansa pelkällä rekillä, johon voi laittaa päällystakkinsa henkarissa. Harvat miehet ja naiset käyttävät tänä päivänä enää päähinettä, joten hattuhyllyt ovat harvinaisia vaatesäilytyksissä ja niistä mitä ilmeisimmin sitten myös tingitään. Eipä ollut Vinkkelinkään naulakossa paikkaa hatulleni, jota tavallisesti pidän päässäni. Tarjoilija taiteili hattuni jotenkin tangon kulmalle, jossa se pysyikin hetken aikaan. Kun seuraavan kerran katsahdin vaatenaulakon suuntaan, oli hattuni kadonnut. Mainitsin siitä tarjoilijalle, joka kovaan ääneen julisti sen varmaan pudonneen lattialle. Hetken etsittyään päähine lopulta löytyi kuin löytyikin jostakin läheisen pöydän alta ja päätyi ravintolakäyntimme loppuajaksi baaritiskille kaiken kansan ihmeteltäväksi. Siinä sitä siirreltiin tarjottimien tieltä samalla, kun suorastaan puhisin kiukusta. Hienona itseään pitävä ravintola epäonnistui ainakin tässä asiakaspalvelussa. Kun lähdin pois, minua herroiteltiin ja hattua kehuttiin hienoksi, vaikka kyseessä oli tuiki tavallinen musta miesten hattu. Koin herroittelun irvailuksi. Ravintohenkilökunnan lievästi nuiva suhtautuminen pukeutumistyyliini ei ollut mielestäni asiallista ja jätti pahan maun suuhun. Onneksi en sentään joutunut itse maksamaan lounasta, ja tämän kokemuksen jälkeen tuskin enää Vinkkeliin astun. Henkilökunnan kannattaisi lukaista oma huoneentaulunsa ravintolan seinässä.