Syksy aloittaa taas joukkoliikenteen ongelmat. Puista putoavat lehdet liukastuttavat kiskoliikenteen ja kaikenmaailman basiliskot kaatavat työväkeä sairasvuoteisiin. Sadevesi puolestaan saa renkaat vesiliirtoon ja alati pitenevät pimeät jaksot heikentävät näkyvyyttä. Ongelmia siis riittää vuoden lähestyessä loppuaan. Murheet eivät suinkaan pääty vuodenvaihteessa vaan jatkuvat kenties entistä lohduttomampina koko kevättalven. Vasta kesä tuo jälleen ihanteelliset liikennöintiolosuhteet, mutta sitä ennen pitää siis kestää kaikenlaiset vastoinkäymiset. Tänään näitä vastoinkäymisiä taas riitti kiskoilla. Muutama aamun lähijuna oli peruttu henkilöstövajeen vuoksi. Sain tiedon kännykkääni näppärästä Poikkeusinfo-palvelusta, joten tällä kertaa en ollut aivan tietämätön katsellessani tyhjää laituria rautatieasemalla. Seuraavan junan lähtöön oli aikaa parikymmentä minuuttia, joten päätin odotella. Vaihtoehtoisesti olisin voinut kalppia Kamppiin ja hypätä bussiin. VR:n ongelmat jatkuvat entiseen tapaan. Vastaavanlaisia peruutuksia ja junien myöhästymisiä on ollut pitkin vuotta, joten tämänaamuinen ei tullut yllätyksenä.

Murheet jatkuivat iltapäivällä paluumatkani alkaessa. Juna oli kymmenisen minuuttia myöhässä ja jouduin taas odottelemaan asemalaiturilla. Taivaalta alkoi sataa kylmää vettä ja tuulikin yltyi. Värjöttelin asemakatoksen alla, kun juna vihdoin suvaitsi saapua seisakkeelle. Siinä odotellessani huomasin laiturilla jotain uutta. Katoksen alle oli ilmestynyt välipala-automaatti. Se lienee tullut tarpeeseen, sillä viime syksyn ja kevään aikana jouduin värjöttelemään myöhässä ollutta junaa yhteensä tuntikaupalla. Se on melko pitkä aika seistä nolla-asteisessa ja vähän kylmemmässäkin säässä. Kaikkiaan työmatkani venyivät tänään puolella tunnilla tavanomaiseen verrattuna. Siinä oli taas kolmekymmentä minuuttia hukkaan heitettyä aikaa.