Joulua odotellessa voi päänsä miettiä puhki pienellä aivovoimistelulla. Tässä tehtävässä on kaksi kissaa ja pöytä. Toinen kissoista nukkuu ensimmäisessä kuvassa pöydällä ja toinen istuu pöydän alla. Toisessa kuvassa osat ovat vaihtaneet paikkaa ja aiemmin nukkuva kissa on nyt herännyt ja istuu pöydällä, kun taas edellisen kuvan pöydän alla istunut kissa on painunut unten maille. Tehtävänä on laskea pöydän korkeus, kun vihjeeksi olen antanut muutaman mitan. Ensimmäisessä kuvassa etäisyys pöydällä istuvan kissan kulmakarvoista lattialla nukkuvan kissan karvoihin on 150 senttiä. Toisessa kuvassa vastaava etäisyys on 110 senttiä. Tämä haasteellinen ongelma ei ole aivan sieltä helpoimmasta päästä, mutta ei ole myöskään täysin mahdoton ratkottava peruskoulun matematiikan opeilla. Kerron erään ratkaisun seuraavassa osassa.
Pöydän korkeus - osa 1
Julkaistu sunnuntaina 1.12. klo 17:22 avainsanoilla matematiikka ja pulmat.
- Edellinen
- Vaihtelua joulumusiikkiin