Pianon taika

Vuosi sitten sain lahjaksi mielenkiintoisen kirjan. Yhdysvaltalainen pianisti ja journalisti Stuart Isacoff on kirjoittanut kiehtovan kirjan pianon viritysjärjestelmän historiasta. Pianon taika -niminen kirja on melko seikkaperäinen kertomus siitä, miten jo antiikin aikana pohdittiin instrumenttien virittämistä mahdollisimman täydellisesti ja kaikkia taiteen sääntöjä noudattaen. Todellisuudessa varsinaisia taiteen sääntöjä ei tuolloin vielä paljonkaan ollut ja avuksi otettiinkin matematiikka, jota pidettiin erehtymättömänä, täsmällisenä ja loogisena. Oktaavi eli sävelkorkeuden intervalli oli tiedossa jo aikojen alussa samoin kuin intervallit terssi ja kvintti. Siinä missä puolisävelaskeleet soivat harmonisesti ja kauniisti, ongelman tuottikin näiden sovittaminen oktaavin alaan. Osoittautui nimittäin niin, että intervalleja oli mahdotonta sovittaa oktaaviin ilman kompromisseja. Sävelten taajuuksien suhde on yleensä jokin jakolasku, esimerkiksi pienen terssin suhde on 6:5. Oktaavin suhdeluku puolestaan on 2:1, joka vastaa taajuuden kaksinkertaistumista. Nopeilla laskutoimituksilla voidaan osoittaa, etteivät intervallien yhteenlasketut suhdeluvut vastaa oktaavin suhdelukua.

Viritysjärjestelmästä kehkeytyi vuosisatoja kestäneitä keskusteluja ja kiistoja. Yksi jos toinenkin esitteli omia viritysjärjestelmiään, mutta tasavireisyys sai lopulta huomattavia tukijoita. Isacoffin kirja sukeltaa Pythagoraan (571-495 eaa.) aikoihin ja palaa sieltä vuosituhansien ja vuosisatojen saattelemana Galileo Galilein (1564-1642), Isaac Newtonin (1643-1727) ja monen muun tunnetun aikalaisen viritysjärjestelmästä esittämiä ajatuksia lainaten. Aihe on kuitenkin liian laaja, jotta sen voisi esittää noin 250-sivuisessa kirjassa. Pianon taika tyytyykin nopeaan kerrontaan yleisellä tasolla selittäen vain pääkohdat viritysjärjestelmistä käydyistä keskusteluista. Toisinaan teksti sortuu jaaritteluun ja poikkeaa aiheesta koulun historiankirjaksi. Välillä teksti on niin kuivaa, että lukijan silmäluomet tuppaavat lurpahtamaan kiinni. Kirja on joka tapauksessa mielenkiintoinen ja tarjoaa paljon asiallista faktatietoa musiikin vähemmän tunnetusta aiheesta.

Isacoff, Stuart

Pianon taika

Miten musiikin suurin arvoitus ratkesi

ISBN
951-31-1397-3
Kustantaja
Tammi

Julkaistu tiistaina 25.11.2014 klo 20:04 Kirjat-luokassa avainsanoilla historia, kirjat, kulttuuri ja musiikki.

Edellinen
Sähköpostiongelmia
Seuraava
School’s Out