Pettämätön talvi

Talvinen Merihaka
Kuva
Matti Mattila

Alkukuusta näytti vielä siltä, että tänä vuonna talvi jää väliin. Näillä leveysasteilla se tuskin olisi mahdollista, vaikka ilmaston lämpenemisestä paljon puhutaankin. Osalle tiedemiehistä globaali lämpeneminen on aivan tavallista luonnossa, kun taas osa pitää sitä ihmisen toiminnan seurauksena. Tässä vaiheessa pitää muistaa, ettei tarkkoja säähavaintoja ole tehty vielä kuin noin sadan vuoden ajan. Tästä meillä on paljolti kiittäminen nykyaikaista tekniikkaa, sillä myös havaintovälineet ovat kehittyneet hurjasti teollistumisen myötä. Toisaalta tiedämme nyt paljon enemmän luonnosta ja sen ilmiöistä, mutta yhä edelleen olemme luonnonvoimien armoilla.

Viimeaikaiset myrskyt Keski-Euroopassa ovat osoittaneet ihmisen olevan melko mitätön tekijä luonnon esittäessä voimiaan. Tulvista ja mutavyöryistä uutisoidaan toistuvasti. Meille on tullut tunne siitä, että luonnossa on tapahtumassa jokin suurikin muutos. Edelleen pitäisi huomioida, ettemme ole saaneet uutisia maailman eri kolkista kuin vasta joitakin vuosikymmeniä. Tiedottamisen ja uutisoinnin eksponentiaalinen kasvu lähihistoriassamme saa meidät näkemään ympäristömme uudesta näkökulmasta. Vanha viisaus osaa kertoa, että tieto lisää tuskaa. Näin on taitanut käydä myös meille, jotka nyt taivastelemme luonnonoikkuja. Onhan selvää, että maailma tuntui paljon rauhallisemmalta vielä Kekkosen aikana. Nyt rauhattomuus elää keskuudessamme, kun luemme päivittäin uutisia luonnonkatastrofeista ja niiden seurauksista.

Talvi on kuitenkin tullut taas tänne eteläiseen Suomeen. Kirpeä pakkanen ja raikas aurinkoinen sää houkuttelee totta tosiaan päiväkävelylle vaikkapa Seurasaaren ympäri. Mikä olisikaan sen rentouttavampaa kuin kiertää pieni lenkki luonnossa, ihailla valkoiseen talvipukuun kääriytynyttä ympäristöä ja nauttia talvisen auringon matalalta kurottavista säteistä. Kaikki huolet häviävät hetkeksi, ja ajatus huolettomasta tuokiosta rentouttaa. Suomalainen talvi ei tunnu pettävän koskaan. Se tulee aina, ja parempi tulla myöhemmin kuin ei milloinkaan.

Julkaistu maanantaina 22.1.2007 klo 16:58 avainsanoilla sää ja valokuvaus.

Edellinen
Pikku tamagotchini
Seuraava
Uhkailua, kiristystä ja lahjontaa