Perinteinen neljän viljan puuro

Jätin tänään kauppareissun väliin ja ajattelin löytää keittiön kaapeista jotain syötävää iltapalaksi. Tarkalleen ottaen minulla ei ollut mitään tähdellistä ostettavaa ja siksi suuntasi töistä suoraan kotiin. Kaapista löytyi avattu paketti neljän viljan hiutaleita. Olin poiminut boksin mukaani viime keväänä, kun toukokuun lopulla vierailin Hotelli- ja ravintolamuseossa Helsingin Kaapelitehtaalla. Hienon näyttelyn lisäksi museossa jaettiin kävijöille ilmaisia tuotenäytteitä, joista yksi oli ruokakomerossani yhä ollut pahvilaatikko puurohiutaleita. Vilkaisin viimeistä myyntipäivää, eikä sitä ollut jäljellä enää kuin kuukausi. Toisaalta eipä laatikossa ollutkaan kuin pari desiä jäljelle. Määrä riitti hyvin muutamaan puurolautaseen, joten otin kattilan esille.

Kuva
Antti T. Nissinen

Mittasin kattilaan kaksi desilitraa vettä yhtä puuroannosta varten. Käänsin keittolevyn täysille ja kumosi desilitran verran puurohiutaleita veteen. Pikalevy kuumeni nopeasti kiehumispisteeseen, jolloin väänsin lämmön pois hellasta. Sekoitin puuroa puukapustalla joitakin minuutteja samalla, kun vesi kiehahteli jälkilämmössä. Hiutaleet alkoivat puuroutua ja vajaan viiden minuutin kuluttua keitos oli valmis. Annoin puuron tekeytyä hetken ja maustoin sen ripauksella grillimaustetta, koska en halunnut käyttää suolaa. Iltapalaksi kokkaamani kuituruoka maistui maukkaalta ja valmistui nopeasti. Herkullinen hiutalepuuro täytti vatsan sopivasti enkä saanut ähkyä mässäilystä.

Nopea neljän viljan puuro yhdelle

  • 1 dl neljän viljan hiutaleita
  • 2 dl vettä tai maitoa

Kuumenna vesi tai maito kattilassa kiehuvaksi. Sammuta levy, kun neste alkaa kiehua ja pulpahdella. Kaada sekaan puurohiutaleet ja sekoita tasaiseksi. Anna puuron kiehua noin 3-5 minuuttia välillä sekoittaen. Nosta kattila liedeltä ja annostele lautaselle. Anna puuron tekeytyä vielä hetki. Tee isompi annos noin neljälle ruokailijalle keittämällä litra vettä tai maitoa ja kumoamalla sekaan 4-5 desilitraa hiutaleita.

Julkaistu Mondayna 19.10.2015 klo 18:08 Ruokaohjeet-luokassa avainsanalla ruoka.

Edellinen
Savukone
Seuraava
Japani-viikko