Pasila 3.0

Minkään toisen maan pääkaupungin keskustassa ei taida seistä sellaista tyhjää joutomaata kuin Helsingin Pasilassa sijaitseva ratapiha-alue. Lohduttoman kolkko maa-alue on muisto menneiltä ajoilta, jolloin kaupungin ydinkeskusta painottui tiukasti Senaatintorin ympärille. Keskusta-alue on sittemmin laajentunut hiljalleen vuosikymmenten saatossa nykyisiin mittoihinsa, mistä on seurannut, ettei Pasilakaan ole enää kuin kivenheiton päässä keskustasta katsottuna. Pasilaan on ollut jo vuosia suunnitteilla jos jonkinlaisia rakennelmia, mutta varsinaisiin toimiin ei juurikaan ole vielä ryhdytty. Pohjoispuolen ratapihaa on tosin alettu jo tyhjentää ratakiskoista, joten jotain uutta lienee tulossa lähivuosina.

Kuva
Helsingin kaupunki / YIT

Suunnitelmista päätellen Pasila kokee suuren muutoksen ensi vuosikymmenen alkuun mennessä. Helsingin kaupungin tiedotteiden mukaan Pasilaan nousee pääkaupungille toinen keskus. Luvassa on suuria rakennusprojekteja, kun Pasila 3.0 eli Tripla käynnistyy vielä tänä vuonna. Tripla on uusi Pasilan keskus, joka sijoittuu nykyisen asemarakennuksen ympärille ja osin korvaa vanhan aseman. Alue on oivallinen paikka uudelle kaupunkikeskustalle, sillä onhan Pasila liikenteellisesti tärkeä solmukohta, jonka kautta kulkee kymmeniätuhansia matkustajia päivittäin. Kymmenen vuoden rakennusurakan jälkeen vuoden 2020 tienoilla valmistuva alue tarjoaa asuntoja, toimistotiloja sekä kauppakeskuksen ja muutakin mielenkiintoista.

Suunnitelmiin voi käydä tutustumassa Laituri-näyttelytilassa Kampissa tai virtuaalisesti netissä. Pasila-näyttely on avoinna huhtikuun lopulle asti ja verkossa aineistoon voi tutustua omalla ajallaan pidempäänkin. Esillä olevat suunnitelmat vaikuttavat mahtipontisilta ja mieleen tulevat välittömästi Alvar Aallon (1898-1976) 1960-luvun keskustasuunnitelmat, joilla Helsinki piti laittaa uuteen uskoon. Nähtäväksi jää, näivettääkö uusi Pasila nykyisen keskustan. Ydinkeskustaan on viime vuosien aikana noussut yhä vain lisää kauppakeskuksia, jotka ammottavat tyhjyyttään. Monet liikkeet ovat kaikonneet Kluuvin keskuksesta ja useat Makkaratalon liiketilojen ikkunat on monin paikoin vielä peitetyt. Vaihtuvuutta on myös Kampin keskuksessa, joten kaupoilla lienee edessä melkoinen kisa asiakkaista. Helpompaa tuskin on luvassa, kun vielä Kalasatamakin tuosta valmistuu. Pasilasta on joka tapauksessa luvassa hieno alue.

Julkaistu sunnuntaina 9.2.2014 klo 9:57.

Edellinen
Forgotify
Seuraava
Kuninkaallinen vapaapudotus