Paperipuristimella johdot järjestykseen

Yksi pöytälaatikoistani suorastaan pursuaa kaikenlaisia johtoja ja kaapeleita. Vuosien varrella laatikkoon on kerääntynyt eri laitteiden johtoja sekä suuri määrä USB-kaapeleita. Olen säilyttänyt kaiken tämän kaapelisekamelskan seassa myös latureita ja luonnollisesti myös niiden sähköjohtoja. Röykkiöstä ei aina tahdo oikein löytää nopeasti tai helposti ja sitten kun etsitty johto osuu käteen, on sitä lähes mahdotonta saada pois laatikosta, sillä tyypillisesti se on kietoutunut niin monelle mutkalle, että sen mukana seuraa yleensä koko rovio. Ihmettelenkin usein, miten ne johdot oikein sotkeutuvatkin niin perusteellisesti, vaikka kukaan ei käy laatikon sisältöä hämmentämässä.

paperipuristin
Kuva
Matti Mattila

Olen jo pitkään miettinyt ratkaisua johtojen järjestämiseen. Törmäsin netissä erääseen kirjoitukseen, jossa kaapelien järjestyksenpitoon ehdotettiin paperipuristinta. Aloin miettiä, olisiko tuosta toimiston pikku apulaisesta ratkaisu tarpeeseeni. Ostin kokeeksi muutamia nipistimiä 90 sentillä kappale. Havaitsin nopeasti, että puristinta voi käyttää johtojen pitelyyn useilla eri tavoilla. Nettikirjoituksessa kaapeli oli pujotettu puristimen pidikkeen läpi, kuten oheisessa kuvassa. Puristimen voi joko ripustaa seinälle naulasta tai käyttää sen puristusvoimaa ja kiinnittää ripustin hyllynreunaan. Läpipujottelun lisäksi kaapelin voi kääriä kerälle entiseen tapaan ja pujottaa puristimen leukojen taakse jäävään tyhjään tilaan. Lopulta paperipuristimella löytyi useita käytännöllisiä tapoja järjestää johdot esimerkiksi kaapin oven sisäpinnalle kiinnitettyjen koukkujen varaan. Seuraavaksi pitänee laskea, montako puristinta kaikkien näiden kymmenien johtojen niputtamiseen tarvitaan.

Julkaistu torstaina 7.7.2011 klo 17:39 avainsanalla askartelu.

Edellinen
Kesän katuremontit
Seuraava
Viimeinen lähtö