Paljain sormin

Käväisin perjantaina lounaalla F8-ravintolassa Helsingin keskustan Stockmannin tavaratalon yläkerrassa. Tarjolla oli tavanomaisen maukas pieni lounasbuffet, johon kuului kaksi lounasvaihtoehtoa sekä ruokaisa lisäkesalaatti ja kuppi kahvia. Lastasin lautasen ja siirryin kassapisteen jälkeen ravintolan takaosaan. Vapaa pöytä löytyi aivan buffetpisteen läheisyydestä, ja saatoin seurata ruokailijoiden virtaa matalan särmin toisella puolella. En aluksi kiinnittänyt mitään huomiota annoksiaan kokoaviin asiakkaisiin, mutta jonkun ajan kuluttua syrjäsilmäni viestitti muuttuneesta tilanteesta. Eräs vanhempi rouvashenkilö oli seissyt jo pidemmän aikaa lähes liikkumattomana leipäpöydän äärellä, ja se alkoi kiinnostaa minua. Käänsin katseeni särmin yli ja seurasin hetken tämän rouvan puuhia leipäkorin ääressä.

Minulla oli mennä ruoka väärään kurkkuun havaittuani rouvan puuhat. Muori hypisteli yksitellen jokaista korissa ollutta leivänpalaa paljain sormin ja ikään kuin etsi itselleen sopivan kokoista palaa. Touhu oli todella yököttävää. Nousin seisomaan ja kysyin rouvalta, mitä tämä oikein oli tekemässä. Mitään sanomatta nainen mulkaisi minua ja häipyi vähin äänin eteenpäin jättäen leipäkorin rauhaan. Seurasin katseellani matamia jonkun aikaa, ja hän loi muutaman kerran paheksuvan katseen minuun. Hetken aikaa siinä mietin, että olin juuri pistellyt poskeeni samasta leipäkorista poimimiani leivänpaloja. Ei kulunut pitkää aikaa, kun samaisen korin äärelle seisahtui hieman keski-iän ylittänyt mies. Hän poimi muitta mutkitta leivänpaloja paljain sormin lautaselleen, vaikka korissa oli nostelua varten muoviset ottimetkin.

Meno suositussa F8-ravintolassa oli kaikkea muuta kuin herkullinen. Se oli suorastaan etovaa. Valitsin selvästikin väärän istumapaikan, sillä sain tahtomattani seurata epähygieenistä toimintaa ruokaravintolassa. Tuosta hetkestä lähtien oli jo selvää, että jos vielä joskus käyn F8-ruokalassa, niin ainakin jätän leivänpalat väliin. Henkilökunnan lienee melko vaikeaa seurata, mitä buffetpöydän äärellä tapahtuu. Itse asiassa ravintolassa on melko vähän henkilökuntaa, mikäli sitä mitataan avoinna olevien kassapisteiden määrällä ruuhkaisimpana lounasaikana. Lapsiperheiden suosiossa oleva F8-ravintola oli muutenkin kovin rauhaton, kun joka puolella kuului itkua ja lasten kiukuttelua ja siihen päälle vihaisten vanhempien uhkailuja. Perjantainen lounashetki paljasti jälleen kerran suomalaisten sivistymättömyyden ruokapöydässä. Ruokapöydässä käyttäydytään kuin Jukolassa. Sen verran tämä pettuleivästä puukapustoineen puuropadan äärestä suon pohjasta noussut kansa on vuosisadassa oppinut, ettei yleisellä paikalla sentään enää kehtaa syödä paljain sormin.

Julkaistu Mondayna 3.9.2012 klo 20:17 Ravintolat-luokassa avainsanoilla ravintolat ja ruoka.

Edellinen
Polaroid-näyttely
Seuraava
Ainutlaatuinen taidenäyttely