Ranska on elokuvateollisuuden lyhyen historian aikana kunnostautunut erinomaisten elokuvien tuottajamaana. Ranskasta on lähtöisin lukemattomia mainioita filmejä sekä luonnollisesti mainettaankin mainioimpia ohjaajia, kuten Jacques Tati (1907-1982) ja Luc Besson muutaman nimekkäimmän tässä mainitakseni satojen kollegojensa joukosta. Tuore ranskalaisen elokuvan tuotos on Päivien kuohu, jonka on ohjannut Michel Gondry ja joka perustuu Boris Vianin (1920-1959) vuonna 1947 julkaisemaan kulttiromaaniin L’Écume des Jours. Hauskan elokuvan keskiössä ovat Colin (Romain Duris) ja Chloé (Audrey Tautou) ja heidän suuri rakkautensa, joka alkaa kukkeissa merkeissä mutta päättyy mustanharmaana elämän realiteetteihin.

Päivien kuohu alkaa sävähdyttävän psykedeelisin tehostein. Filmin alku onkin hämmästyttävien, joskin kotikutoisten efektien kyllästyttämä, mutta lässähtää loppua kohden turhankin lähelle realismia ja raskasta melankolisuutta ja siis aivan tavallista mustanpuhuvaa filmatisointia. Puolentoista tunnin mittainen elokuva oli miellyttävän huvittava ja rakkauskertomukseksi herttaisen viaton. Monet filkassa esitetyt oivallukset saivat herkästi hymyn kasvoille eikä huvittavuutta voinut täysin ohittaa nauramatta siellä täällä. Vauhdikkaasti edennyt kertomus poukkoili aika ajoin sivuraiteille ja toi valkokankaalle hetkeksi uusia kasvoja vaivautumatta niitä kuitenkaan sen enempää esittelemään, ja katsojalle jäi paikoitellen kysymysmerkkejä oudon kummalliseen leffaan. Päivien kuohu oli mukavaa viihdettä sunnuntai-iltapäiväksi eikä aika taikka rahat ainakaan menneet hukkaan tätä katsellessa.